maanantai 7. helmikuuta 2011

Sulaneita lumiukkoja

Joulun alla isäni toivoi, että tekisin piparit ja joulukakun perheen yhteiselle jouluaterialle. Surffailin jälleen blogeissa ja monissa blogeissa oli tehty näitä hurmaavia lumiukkoja. Erityisesti Eben piparit olivat upeat!

Minä en ollut koskaan aikaisemmin tehnyt piparitaikinaa itse, vaan olin käyttänyt valmistaikinoita. Ja tietysti aikoinaan äidin tekemää taikinaa. Valitettavasti en tiedä, mitä ohjetta äitini käytti taikinan teossa, sillä ne olivat hyviä pipareita. Minä koitin tänä vuonna sitten Kinuskikissan pipariohjetta ja ihan hyviä ja mureita pipareita tuli.

Lumiukoilla on päänä puolikas vihreä kuula ja päälle on levitetty pikeeriä. Nenä on oranssiksi värjättyä sokerimassaa, silmät, suut ja "napit" koristerakeita. Osalle pursottelin käsiä pikeeristä, osalle en. Yritin ensimmäistä kertaa värjätä pikeeriä mustaksi, mutta se ei oikein onnistunut. Pikeeri muuttui sitkeäksi ja tahmaiseksi ja oli todella vaikea pursottaa. Ehkä ensi kerralla paremmin.



Toki täytyi myös paistaa jokunen sammakkopipari. Nämä jäivät lopulta kokonaan koristelematta, vaikka tarkoitus kyllä oli koristella. Syötyä kyllä tulivat. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti