Siskoni täytti pyöreät 30 vuotta ja juhlisti merkkipäiväänsä ihan kunnon pirskeillä. Hän ei halunnut tarjota kakkua, vaan muffineita ja pyysi minulta apua tähän valtavaan urakkaan.
Muffineja tehtiin kuutta eri laatua, yhteensä noin 120 kappaletta. Sisareni leipoi mustikka-kookosmuffinit, lakritsimuffinit, omena-lesemuffinit ja porkkanamuffinit. Minä puolestani tein kahden suklaan muffineita ja appelsiinimuffineja. Tein myös koristeita muffineille: kukkia, lehtiä, perhosia ja miniporkkanoita.
Juhlapäivänä sitten koristelimme kuppikakkuset erilaisin päällystein. Lakritsimuffinit saivat verhokseen lakritsivaahtoa, suklaamuffinit taas suklaavaahtoa. Appelsiinimuffinit verhottiin toffeekuorrutukseen ja porkkanamuffinit tuorejuustoon. Omenamuffinit saivat päälleen sokerikreemin ja mustikka-kookosmuffarit marengin.
Lakritsimuffineja
Omenamuffineja
Porkkanamuffineja
Appelsiini-toffeemuffineja
Suklaamuffineista ja mustikka-kookosmuffineista ei tullut otettua kuvia heti koristelun jälkeen. Ne kuitenkin vilahtavat tuolla esillepanokuvissa. Nämä koristelun jälkeiset kuvat on ottanut mieheni järkkärillään, joten kerrankin on poikkeuksellisen kivoja kuvia blogissani. Tavallisesti kun kuvailen itse pienellä pokkarillani.
Koristelussa kyllä vierähti tunti jos toinenkin, mutta lopputulos oli vaivan arvoinen. Siskoni oli päällystänyt laatikoita, jotta muffinit saatiin upeasti esille. Esillepanosta kuvat on otettu hiukan liian myöhään, moni oli jo ehtinyt hakea oman kakkusensa pöydästä. Mutta olihan noita vielä jäljelläkin.
Onnittelut vielä 30-vuotiaalle!
maanantai 29. elokuuta 2011
Kävijälaskuri raksuttaa
Kuva: http://kawaii-japan-fan.deviantart.com/art/purple-frog-189747970
Hupsistakeikkaa, blogiani on klikkailtu jo 10 000 kertaa! Kiitokseksi lukijoilleni järjestän blogini ensimmäisen arvonnan.
Jättämällä kommenttia tähän postaukseen 5.9. mennessä osallistut pienen leivonta-aiheisen paketin arvontaan. Olisi mukavaa, jos kommentissasi kertoisit mitä kautta olet blogini löytänyt.
Kiitokset siis kaikille lukijoilleni ja tervetuloa uudestaan!

sunnuntai 21. elokuuta 2011
Mustikkamoussekakku
Kesätyöntekijämme oli töissä viimeistä päivää ja päätin piristää kahvitaukoa kakulla. Tein mustikkamoussekakkua Hellapoliisin ohjetta mukaellen.
Pohja:
2 munaa
0,75 dl sokeria
0,5 dl perunajauhoja
1 tl vaniljasokeria
½ rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Paista leivinpaperilla vuoratulla uunipellillä 225 asteisessa uunissa n 7 minuuttia. Kumoa torttulevy sokeroidulle leivinpaperille. Leikkaa irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi, leikkaa torttulevystä pohjaosan kokoinen rinkula. Kostuta vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Minä käytin ympyränmuotoista säädettävää reunavuokaa. Vuoka oli säädetty 20 cm halkaisijalle. Jos tykkää matalammasta kakusta, voi käyttää vaikka 24 cm vuokaa.
Täyte:
6,5 liivatelehteä
2,5 dlFlora Vispiä
150 g ranskankermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
vajaa 1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
200 g mustikoita soseutettuna
Liota liivatelehtiä runsaassa vedessä 5-10 minuuttia. Vatkaa kerma vaahdoksi. Soseuta mustikat tai paseeraa ne (= painele siivilän läpi) Sekoita keskenään ranskankerma, tuorejuusto, sokeri, vaniljasokeri ja soseutetut mustikat. Liuota vedestä puristetut liivatteet puoleen desiin kiehuvaa vettä, anna jäähtyä hetki. Kaada liivateseos edellä mainittuun seokseen ohuena nauhana, nostele joukkoon lopuksi kermavaahto. Kaada seos kostutetun pohjalevyn päälle. Hyydytä kylmässä 4-5 tuntia, tai yön yli.
Pursottelin kakun reunat vaniljakreemijauheella tukevoitetulla Flora Vispillä ja harjoittelin lisää kermaruusujen tekoa. Osa kukista näyttääkin jo melkein ruusuilta, mutta tuo yksi on kyllä ihan joku hybridilajike. :D
Ruusujen päälle laitoin karkkimassasta tehtyjä perhosia.
Kakku oli todella hyvää, raikkaan mustikkaista. Suosittelen.
Lisäsin muuten kakkuun vielä yhden perhosen kuvien oton jälkeen, kun tuo toinen reuna alkoi näyttää kovin orvolta. :)
Muffini kolmekymppiselle
Ystäväni täytti pyöreitä vuosia ja päätin yllättää hänet pienellä muffinitervehdyksellä. Tein kahden suklaan muffineita pakkaseen ja koristelin sitten yhden suklaakermalla.
Numerot on tehty valkoisesta Candy Meltsistä Iloleipurin silikonisella numeromuotilla. Päälle ripottelin vielä suklaanmakuisia rakeita. Sain annettua tämän päivänsankarille juuri, kun hän oli nauttimassa kahvia. Sai siitä sitten kahville kaverin. :) Hyvin kuulemma maistui.
Tunnustus
Sain ensimmäisen tunnustuksen blogilleni jopa kaksin kappalein. :D Valtavat kiitokset Zannis ja Askartelin itte tästä kunniasta.
Ohjeistus kuuluu seuraavasti: tunnustuksen saaneen kuuluu kiittää tunnustuksen antanutta, vastata kymmeneen kysymykseen, jakaa tunnustusta eteenpäin kymmeneen ihanaan blogiin sekä tiedottaa ko. blogeja asiasta.
Ja tässä kysymykset vastauksineen:
1. Suosikkiväri: Violetti
2. Suosikkieläin: No tietysti sammakko. :)
3. Suosikkinumero: Jaa, en ole kovin pohtinut tällaista asiaa. Olisikohan seitsemän.
4. Suosikki alkoholiton juoma: Vesi
5. Facebook vai Twitter? Facebook.
6. Intohimosi: Hyvä ruoka.
7. Saada vai antaa lahja? Lahjan antaminen on ihanaa, jos on löytänyt mainion saajalleen sopivan lahjan. Pakko-ostettujen lahjojen antaminen ei ole niin palkitsevaa.
8. Suosikkikuvio: Mitähän tähän lasketaan? Ehkä sydän.
9. Suosikkiviikonpäivä: Perjantai.
10. Suosikkikukka: Violetit tulppaanit.
Minun täytyy kyllä nyt olla tylsä ja katkaista ketju. Tai ehkä palaan antamaan tunnustuksen paremmalla ajalla. Todella monella tämä kuitenkin jo tuntuu olevan.

tiistai 16. elokuuta 2011
Suklainen kääretorttu
Mies toivoi, että voisinkohan tehdä kääretorttua piristämään tiistai-iltaa. No minäpä tartuin tuumasta toimeen.
Pohjana on kaakaokääretorttupohja, välissä valkosuklaakermaa (2 dl vispikermaa vaahdotettuna, 100 g valkosuklaata sulatettuna ja sekoitettuna kermaan). Päällä tummasuklaakermaa (2 dl Flora Vispiä, 100 g tummaa suklaata).
Ensin ajatuksena oli pursottaa torttu lehtityllalla. No eihän siitä tullut taaskaan yhtään mitään. En vaan osaa pursottaa sillä nätisti. Pitänee ostaa uusi lehtitylla, sellainen pelkkä v:n muotoinen. Tai sitten harjoitusta, harjoitusta ja harjoitusta. ;)
No, onneksi hätä ei ollut minkäännäköinen, joten vain levittelin pursotusyritykset paletilla tasaisemmaksi kerrokseksi. Kermaa oli vielä reilusti, joten ajattelin kokeilla ensimmäistä kertaa kermaruusujen pursotusta. Kaksi ensimmäistä meni siihen, että yritin keksiä oikeaa tekniikkaa. Ja sitten iloisesti kerma lötkistyi ja lopuista tuli epämääräisiä kasoja. Ehkä suklaakerma ei ollut paras vaihtoehto aloittaa ruusukokeilut, mutta sitkeästi silti yritin. :) Ja odotan innolla seuraavaa kokeilumahdollisuutta, toivottavasti silloin tukevammalla vaahdolla.

Kypärä eläkkeen aloittavalle
Töissä minulle tuli pyyntö, josko voisin tehdä kypärän eläkkeelle siirtyvän työntekijän lähtiäiskakun päälle. No tietysti tartuin toimeen. Teinkin sitten yhden sijasta kaksi kypärää, sillä ensimmäisen onnistuin hiukan tuhrimaan siniseen väriin laittaessani "tarraa" kiinni kypärään.
Kypärät ovat sokerimassaa, orava on maalattu mustalla pastavärillä sekä reunat ja teksti sinisellä pastavärillä.
Saaja oli ollut todella otettu työkavereidensa ideasta ja vei tuon kuulosuojaimellisen kotiin vitriiniin. :)

keskiviikko 10. elokuuta 2011
Huonon onnen myyräkakku
Kakun on kuitenkin tarkoitus toivottaa hyvää onnea synttärisankarille. Tekijälleen se vain hiukan aiheutti harmaita hiuksia.
Tämän kakun teossa nimittäin kaikki tuntui vastustavan. Ehdin jo kirota muutamaan otteeseen, etten enää ikinä leivo yhtäkään kakkua. Mutta kaipa sitä jotain vielä joskus... ;)
Kakku meni ystäväni tyttären 3-vuotisjuhliin. Toiveena oli mustikoita, sinistä, myyrä ja täysin laktoositon kakku. Myyrän osalta päätin harjoitella ensimmäistä kertaa maalaamista/tomuttamista sokerimassalle.
Kakku on 7 munan sokerikakkupohja (oikeastaan 6 ½ munan, ihan koko taikinaa en uskaltanut kaataa vuokaan etten joudu siivoamaan uunia). Pohja on kostutettu vaniljamaidolla.
Kakkuun sisälle tein mustikkatahnaa tuoreista mustikoista Kinuskikissan ohjeella. Tässä vaiheessa alkoi mustat pilvet kerääntyä taivaalle. Ensimmäinen satsi ei halunnut millään vaahtoutua. Laitoin sen kuitenkin jääkaappiin odottelemaan, että keksisin jotain muuta. Kaivoin sitten lopulta pakastimesta mustikoita uutta erää varten. Ei vieläkään kunnollista vaahtoutumista. Sitten kokeilin vaahdottaa uudestaan hyvän tovin jääkaapissa seissyttä ensimmäistä erää ja sain kuin sainkin sen vaahtoutumaan. :) Ja samoin kävi jonkun ajan kuluttua toiselle erälle. Nyt on sitten reilusti mustikkatahnaa kaapissa....
Mustikkatahnan kaveriksi kakun väliin pääsi diplomaattikreemi. Sen valmistus sentään sujui ilman draamaa, samoin kuin kakun täyttö. Ja kakku yöksi jääkaappiin odottelemaan aamua ja päällystystä kermalla.
Aamulla heräsin viideltä päällystämään kakkua kermalla. Olin päättänyt tehdä kaksiväriset reunapursotukset ja värjäsin kermaa "mustikansiniseksi". Kai siitä jotain sinne päin tulikin ja koripunostyllan pursotukset onnistuivat ihan kohtalaisesti. Laktoositon kerma on kuitenkin hyvin erituntoista pursottaa kuin Flora Vispi. Ensimmäisten pursotuksien välit olin jättänyt liian pieniksi, kuten sain huomata kun aloitin työskentelyn lehtityllalla...
Siitä ei meinannut tulla yhtään mitään. Toinen toistaan rumempia kötöstyksiä vierivieressä. Välillä korjailin pahimpia, mutta kerma alkoi käydä vähiin. Päällispursotuksiin riitti juuri ja juuri kermaa ja huokaisin helpotuksesta laittaessani kakun jääkaappiin. Laktoositon kerma vaan ei ole vielä minun juttuni tässä pursotustouhussa.
Kakkua oltiin tulossa hakemaan kahdeksalta ja puoli kahdeksalta avasin jääkaapin ottaakseni aamupalaa. Ja näky siellä oli tällainen!
Kyllä pääsi muutama ärräpää. Mustikat olivat tietysti painavia ja painoivat reunan alas.Onneksi olin laittanut tähtityllallisen pursotuspussin jääkaappiin ihan hiukkoine jämäkermoineen. Sinistä kermaa ei kuitenkaan enää ollut, eikä uutta laktoositonta kermaa vatkattavaksi. Kermaa oli niin vähän, etten uskaltanut ruveta kaapimaan sitä toiseen pursotuspussiin, joten lehtityllan sai unohtaa. Hätäpaikkaus oli sitten todella ruma.
Ei auttanut itku markkinoilla, vaan näillä oli mentävä. Koko päivän jännitin, selviäisivätkö kermat kakun päällä aamulla haetusta kakusta iltapäivän juhliin asti. Toivon parasta. Onnittelut kuitenkin Pihlalle!
Nämä kuvat on otettu ennen reunan putoamista. Ehkä merkkejä on jo nähtävissä nyt jälkiviisaasti todeten.
Muistiksi itselle jatkoon:
- Laktoosittoman kerman kanssa sileät kermareunat, älä venytä hermoa edes yrittämällä pursottaa.
- Marjat on painavia (no shit Sherlock).
- Kermakakkua tehdessä osta kermaa PALJON.
tiistai 2. elokuuta 2011
Jätskileivokset
Ihastelin Kinuskikissan tekemää upeaa suklaakuorellista jäätelökakkua, mutta kaipasin pienempää versiota tästä. Keksin käyttää silikonisia leivosmuotteja. Käyttämäni ovat tällaiset. Näissä yhden kolon koko on reilun desin verran, joten ovat sopivan kokoisia jätskileivoksille.
Tietenkään en voinut tätä tehdä helpoimman kautta, vaan halusin tehdä suklaakuoren kaksivärisenä. Siistimmin tämän olisi voinut tehdä, jos olisi käyttänyt suklaan levitykseen hienostuneempaa instrumenttia kuin teelusikkaa. Suosittelisin ehkäpä silikonista sutia.
Ainekset
1 litra valitsemaasi jäätelöä (käytin suklaa-vaniljajäätelöä)
haluamaasi kastiketta (esim. suklaa)
50 g tummaa suklaata + ½ tl öljyä
50 g valkosuklaata + ½ tl öljyä (tai yksivärisenä 100 g haluamaasi suklaata)
öljyä voiteluun
Voitele silikonivuoan kolot kevyesti öljyllä. Sulata suklaat + öljy mikrossa vajaan puolen minuutin jaksoissa aina välillä sekoitellen.
Ota jäätelö huoneenlämpöön, paloittele se kulhoon ja sekoittele sitä välillä suklaalevitysten lomassa. Levitä tummaa/valkoista suklaata auringonkukkien keskustojen päälle. Siirrä vuoka hetkeksi pakastimeen (pidin muutaman minuutin). Levitä sitten toisen väristä suklaata kukan terälehtiosaan ja siirrä hetkeksi pakastimeen. Levitä keskustan kanssa samanväristä suklaata vuoan yläreunaan ja siirrä hetkeksi pakastimeen.
Suklaakuorta tehdessä olisi tärkeää, että suklaata ei tule liian paksua kerrosta. Tällöin leivosta on vaikeaa leikata. Liian ohut suklaakuori taas voi hajota kun leivosta irrottaa vuoasta.
Sekoita jäätelöä, niin että se on notkeaa seosta. Ota vuoka pakastimesta ja lusikoi kupit jäätelöä puolilleen. Lisää haluamaasi kastiketta (käytin suklaakastiketta) ja täytä sitten kupit täyteen jäätelöllä. Peitä vuoka kelmulla ja siirrä pakastimeen ainakin puoleksi tunniksi.
Irrota jäätelöleivokset venyttämällä ja kääntämällä vuokaa ja painamalla leivoksen keskustasta. Nauti mahdollisimman pian.
Minä en malttanut antaa leivosten olla pakastimessa kuin hätäisesti sen puoli tuntia, joten leivokset sulivat nopeasti valokuvatessa. Kärsivällisempi syöjä olisi saanut paremmat valokuvat. :)
Mangokakku
Vein töihin tämän kakun ihan muuten vain. Mangokakku on yksi ehdottomia suosikkejani, mutta kotona kakku ei saa oikein suosiota. Ratkaisin ongelman viemällä kakun töihin. Saisin syödä herkkukakkuani palasen, mutta sitä ei tarvitsisi tuhota kokonaan yksikseen. Työkavereilla ei jostain syystä ollut mitään kakkumaistajaisia vastaan. ;)
Olen aikaisemmin tehnyt rahkapohjaista mangokakkua, mutta nyt jääkaapissa oli useampi tuorejuustopakkaus odottamassa käyttöä, joten käytin tällä kertaa niitä. Halusin myös kokeilla säädettävää suorakaiteen muotoista reunavuokaa. Se on pienimmässä asennossaankin melko suuri, joten kakusta tuli matalahko. Se sopi kuitenkin ihan hyvin tähän kakkuun. Jos teet kakun pyöreään 24 cm halkaisijan vuokaan, tulee kakusta korkeampi.
Pohja
1 kääretorttulevy:
4 munaa
1½ dl sokeria
1 dl perunajauhoja
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää siivilän läpi keskenään sekoitetut kuivat aineet kevyesti sekoitellen. Kaada leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 225 asteessa keskitasolla 6-8 minuuttia. Kumoa torttu sokeroidulle leivinpaperille.
Jos käytät säädettävää reunavuokaa, säädä vuoka aavistuksen suuremmaksi kuin aiot kakusta tehdä (näin saat pohjan asettumaan tiiviisti reunoja vasten) ja paina vuoalla kääretortusta pala. Siirrä reunavuoka tarjoilualustalle ja säädä se haluttuun kokoon. Siirrä sitten pohjapala reunavuoan sisään. Kostuta kevyesti esimerkiksi vaniljamaidolla.
Jos käytät tavallista irtopohjavuokaa, jätä lukko auki painaessasi palan kääretorttulevystä reunaosalla. Laita sitten reuna kiinni vuokaan ja nosta pohja vuokaan.
Kakkumassa
8 liivatetta
4 dl vispikermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa (käytin Violaa)
1½ rkl vaniljasokeria
4 rkl sitruunamehua
1 dl sokeria
tilkka vettä
Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Vaahdota kerma, sekoita joukkoon tuorejuusto, sokerit ja sitruunamehu. Sulata kuivaksi puristetut liivatteet tilkkaan kiehuvaa vettä. Lisää liivateliemi kakkumassaan ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kaada vuokaan pohjan päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä pari tuntia.
Kiille
käyttämäni määrä suorakaidevuokaan (normaaliin 24 cm vuokaan tarvittava määrä)
4 (3) purkkia (á 125 g) mangososetta (Piltti)
4 (3) liivatetta
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Kaada yksi purkillinen mangososetta kattilaan ja kolme muuta kulhoon. Kuumenna kattilassa oleva mangosose koko ajan sekoitellen. Ota kattila liedeltä ja lisää kuumaan soseeseen kuivaksi puristetut liivatteet ja sekoita tasaiseksi. Kaada kulhoon mangososeen sekaan koko ajan hyvin sekoittaen. Kaada kakun päälle ja anna hyytyä pari tuntia.
Koristelin kakun valkoisilla Candy Melts-pursotuksilla ja sokerimassaorvokeilla. Jotta sokerimassakoristeet kestäisivät kiilteen päällä muutaman tunnin, sivelin niiden alapinnan Candy Melts-sulalla. Tämä auttoikin kukkia selviytymään kuusi tuntia hyvinä. Sitten nekin oli jo syöty parempiin suihin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)