tiistai 2. elokuuta 2011

Mangokakku

Vein töihin tämän kakun ihan muuten vain. Mangokakku on yksi ehdottomia suosikkejani, mutta kotona kakku ei saa oikein suosiota. Ratkaisin ongelman viemällä kakun töihin. Saisin syödä herkkukakkuani palasen, mutta sitä ei tarvitsisi tuhota kokonaan yksikseen. Työkavereilla ei jostain syystä ollut mitään kakkumaistajaisia vastaan. ;)



Olen aikaisemmin tehnyt rahkapohjaista mangokakkua, mutta nyt jääkaapissa oli useampi tuorejuustopakkaus odottamassa käyttöä, joten käytin tällä kertaa niitä. Halusin myös kokeilla säädettävää suorakaiteen muotoista reunavuokaa. Se on pienimmässä asennossaankin melko suuri, joten kakusta tuli matalahko. Se sopi kuitenkin ihan hyvin tähän kakkuun. Jos teet kakun pyöreään 24 cm halkaisijan vuokaan, tulee kakusta korkeampi.



Pohja
1 kääretorttulevy:
4 munaa
1½ dl sokeria
1 dl perunajauhoja
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää siivilän läpi keskenään sekoitetut kuivat aineet kevyesti sekoitellen. Kaada leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 225 asteessa keskitasolla 6-8 minuuttia. Kumoa torttu sokeroidulle leivinpaperille.

Jos käytät säädettävää reunavuokaa, säädä vuoka aavistuksen suuremmaksi kuin aiot kakusta tehdä (näin saat pohjan asettumaan tiiviisti reunoja vasten) ja paina vuoalla kääretortusta pala. Siirrä reunavuoka tarjoilualustalle ja säädä se haluttuun kokoon. Siirrä sitten pohjapala reunavuoan sisään. Kostuta kevyesti esimerkiksi vaniljamaidolla.

Jos käytät tavallista irtopohjavuokaa, jätä lukko auki painaessasi palan kääretorttulevystä reunaosalla. Laita sitten reuna kiinni vuokaan ja nosta pohja vuokaan.

Kakkumassa
8 liivatetta
4 dl vispikermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa (käytin Violaa)
1½ rkl vaniljasokeria
4 rkl sitruunamehua
1 dl sokeria
tilkka vettä

Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Vaahdota kerma, sekoita joukkoon tuorejuusto, sokerit ja sitruunamehu. Sulata kuivaksi puristetut liivatteet tilkkaan kiehuvaa vettä. Lisää liivateliemi kakkumassaan ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kaada vuokaan pohjan päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä pari tuntia.

Kiille
käyttämäni määrä suorakaidevuokaan (normaaliin 24 cm vuokaan tarvittava määrä)
4 (3) purkkia (á 125 g) mangososetta (Piltti)
4 (3) liivatetta

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Kaada yksi purkillinen mangososetta kattilaan ja kolme muuta kulhoon. Kuumenna kattilassa oleva mangosose koko ajan sekoitellen. Ota kattila liedeltä ja lisää kuumaan soseeseen kuivaksi puristetut liivatteet ja sekoita tasaiseksi. Kaada kulhoon mangososeen sekaan koko ajan hyvin sekoittaen. Kaada kakun päälle ja anna hyytyä pari tuntia.



Koristelin kakun valkoisilla Candy Melts-pursotuksilla ja sokerimassaorvokeilla. Jotta sokerimassakoristeet kestäisivät kiilteen päällä muutaman tunnin, sivelin niiden alapinnan Candy Melts-sulalla. Tämä auttoikin kukkia selviytymään kuusi tuntia hyvinä. Sitten nekin oli jo syöty parempiin suihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti