tiistai 16. elokuuta 2011

Suklainen kääretorttu

Mies toivoi, että voisinkohan tehdä kääretorttua piristämään tiistai-iltaa. No minäpä tartuin tuumasta toimeen.



Pohjana on kaakaokääretorttupohja, välissä valkosuklaakermaa (2 dl vispikermaa vaahdotettuna, 100 g valkosuklaata sulatettuna ja sekoitettuna kermaan). Päällä tummasuklaakermaa (2 dl Flora Vispiä, 100 g tummaa suklaata).

Ensin ajatuksena oli pursottaa torttu lehtityllalla. No eihän siitä tullut taaskaan yhtään mitään. En vaan osaa pursottaa sillä nätisti. Pitänee ostaa uusi lehtitylla, sellainen pelkkä v:n muotoinen. Tai sitten harjoitusta, harjoitusta ja harjoitusta. ;)

No, onneksi hätä ei ollut minkäännäköinen, joten vain levittelin pursotusyritykset paletilla tasaisemmaksi kerrokseksi. Kermaa oli vielä reilusti, joten ajattelin kokeilla ensimmäistä kertaa kermaruusujen pursotusta. Kaksi ensimmäistä meni siihen, että yritin keksiä oikeaa tekniikkaa. Ja sitten iloisesti kerma lötkistyi ja lopuista tuli epämääräisiä kasoja. Ehkä suklaakerma ei ollut paras vaihtoehto aloittaa ruusukokeilut, mutta sitkeästi silti yritin. :) Ja odotan innolla seuraavaa kokeilumahdollisuutta, toivottavasti silloin tukevammalla vaahdolla.


4 kommenttia:

  1. Hyviltähän nuo sun ruusut näyttää! Itse en ole tohtinut edes kokeilla...

    VastaaPoista
  2. Nami...

    Blogissani on sulle jotain :)

    VastaaPoista
  3. Edellisen kanssa samoilla asioilla; blogissani on sinulle.. tunnustus :)

    VastaaPoista
  4. Sumi: Kannattaa vaan rohkeasti kokeilla. Harjoittelua hiukan tuo vaatii, mutta ihan hauskaa hommaa on. :)

    Askartelin itte ja Zannis: Suurkiitokset tunnustuksesta. Olen oikein otettu. :)

    VastaaPoista