maanantai 7. helmikuuta 2011

Lime-juustokakku

Vielä ennen joulua ystäväni tilasivat minulta kakun. Päätin tehdä jotain raikasta ja päädyin lime-juustokakkuun. Jälleen kävin siis Kinuskikissan reseptivarastolla.

Jotain jouluisuutta kuitenkin kaipasin kakkuun ja päädyinkin tekemään pohjan pipareista. Yhdistelmä oli miellyttävä. Tässä vielä kopioituna tuo Kinuskikissan resepti täytteen ja kiilteen osalta:

26-28 cm vuoka tai paksu täyte
Täyte:
  • 7 liivatetta
  • 4 dl kermaa
  • 3 valkuaista
  • 400 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 1 dl limettimehua (n. 3 limetin mehu)
  • 2 dl sokeria
  • 4 tl vaniljasokeria
  • 3 rkl vettä
Kiille:
  • 3 liivatetta
  • 3 dl sokeroitua laimennettua limettimehua (josta limettimehua ½ dl, sokeria saman verran)
  • vihreää elintarvikeväriä

Tein siis kaksi kakkua, toisen 24 cm vuokaan ja toisen 16 cm vuokaan. Kiilteen kanssa oli hiukan ongelmia, ensimmäinen satsi valui melkein kokonaan molemmista vuoista ulos. Ei muuta kuin pyyhkeet jääkaappiin vuokien alle ja tunnin päästä uutta kiillettä pintaan. Onneksi toisella kerralla kiilteet pysyivät jo vuoassa.

Suuremman kakun reunat koristelin valkosuklaaristikolla. Kokeilin tätä ensimmäistä kertaa ja saumakohta ei ihan kunnolla tarttunut. Muuten kokeilu meni hyvin. Päällä spritsailin hiukan valkosuklaata molempiin kakkuihin. Lopputuloksista huomaa, että pienen kakun kiillekerros oli hiukan liian paksu ja ison kakun liian ohut. En siis oikein tasaisesti osannut kiillelientä jakaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti