keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Rantakakku

Kun pakkanen paukkuu ulkona, on mukava kääntää ajatukset kesään. Löysin Tikkunekun blogista upeasti toteutetun idean rantakakusta. Sellaisesta lähdin sitten tekemään omaa versiotani vietäväksi kavereiden saunailtaan.



Olin luvannut saunaillan järjestäjille tekeväni caipirinhakakun. Sitten kävikin yllättävästi, sillä Caipirinha Drink Mixin valmistus on lopetettu!!! Voi itku. :( Minulla oli yksi pussillinen jemmassa, mutta tarvitsin kaksi pussillista isoon kakkuun. Onneksi löysin vielä Margarita Mixiä, joten vähän sovelsin ja laitoin kakkuun pussillisen Caipirinha Mixiä ja puoli pussillista Margarita Mixiä, sillä se oli kirpakampaa.

Kakkuohje on muuten melkein Hellapoliisin ohjeen mukainen, paitsi vähensin yhden liivatteen, tomusokeria laitoin noin puolet ohjeen sokerista ja käytin pohjana kaurakeksejä pienemmällä margariinimäärällä ja tilkalla laktoositonta maitoa. Harmittaa, että caipirinha-juustokakkua ei enää tällaisenaan saa tehtyä sen mixi-jauheen puuttuessa. Sen vuoksi en tähän tarkempaa ohjetta viitsi edes kirjata.

Kakkumassan vedin kaltevaksi pinnaltaan raapalla ennen hyydytystä, jotta meri ikään kuin syvenisi. Tein myös marsipaanityökalulla pintaan uria esittämään aaltoja.

Kiilteenä toimii alkoholiton päärynäsiideri (jos nyt tekisin uudestaan, käyttäisin luultavasti sokeroitua ja laimennettua lime-sitruuna-mehua), joka oli värjätty tilkalla sinistä elintarvikeväriä. Tein kiilteen liian kapeassa astiassa, enkä pystynyt sekoittamaan siideriä tehokkaasti kun kaadoin liivatelientä kylmään siideriin, joten hiukan paakkuntumista tapahtui. Se ei kuitenkaan lopputuloksessa hirmuisesti haitannut, meren pinta sai vaan hiukan lisäeloa ja aaltomaisuutta. Paakut eivät onneksi olleet kovin isoja, joten syödessäkään ne eivät haitanneet.



Hiekka on kaurakeksimurskaa ja koristeet sokerimassaa.






Kakku maistui saunojille. :)

7 kommenttia: