torstai 22. joulukuuta 2011

Mariannen unelmatorttu

Kummini oli tulossa kylään ja töitteni vuoksi minulla oli todella vähän aikaa tarjoilujen valmistamiseen. Mietin jo kaupan valmiita/pakastealtaan tuotteita, mutta päädyin kuitenkin pyöräyttämään pikaisen kääretortun tarjolle. Tätä torttua olen tehnyt nuorena useinkin, sopii minun makuhermoilleni loistavasti.


Torttupohja
4 munaa
1½ dl sokeria
1 dl perunajauhoja
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta

Vatkaa munat ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi munasokerivaahtoon pienissä erissä varovasti käännellen. Kaada leivinpaperoidulle uunipannulle ja paista 225 asteessa 6-8 minuuttia.

Täyte
2 dl vispikermaa
125 g maitorahkaa
3 rkl sokeria
maun mukaan mariannecrushia

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon maitorahka, sokeri ja mariannecrush. Levitä jäätyneen torttulevyn päälle ja kääräise torttu rullalle. Voit jättää hiukan täytettä tortun päälle levitettäväksi tai käyttää kaiken tortun sisälle. Voit myös tehdä täytteen 1½-2 -kertaisena, jos pidät paksusta täytteestä ja haluat myös päällystää tortun täytteellä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti