tiistai 1. maaliskuuta 2011

Marsipaanivauvoja

Hankin ihanan silikonimuotin, jolla voi tehdä upeita vauvakoristeita. Silikonimuotteja olisi muutenkin vaikka minkälaisia ihanuuksia, harmi vain kun ovat melko hintavia. Mutta haaveilen monesta muustakin muotista ja jospa jossain vaiheessa saisin ne hankittuakin. Tämän hankin tulevia lähipiirin ristiäisiä varten.


Kuvassa näkyvä vauva on vauva numero neljä testatessani muottia. Parilta ensimmäiseltä puuttui nenä ja korva, sillä en ollut työstänyt marsipaania kunnolla muottiin. Onneksi marsipaanin voi muotoilla palloksi ja työstää uudestaan muottiin heti.


Silikonimuotin käyttö oli kuitenkin miellyttävän yksinkertaista. Marsipaani työstetään tiiviisti muottiin pienissä erissä muotin reunan tasalle asti. Sen jälkeen käytin kaiken varalta muottia muutaman minuutin pakastimessa ja vauva lähti todella helposti irti muottia venyttämällä.

Värjäsin vauvoille hiuksia tomuväreillä, toiselle tuli ruskeat hiukset ja toiselle mustat. Musta näyttää kyllä melko harmaalta, enemmänkin väriä olisi siis voinut käyttää.




Tein sokerimassasta toiselle vauvoista peiton, jonka päälle laitoin vauvan köllöttämään.
Toinen vauvoista pääsi sokerimassasta tehdyn fantasiakukan sisään. Kukassa on vielä foliotukia paikoillaan, kun ei ole ehtinyt kuivua.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti