lauantai 26. toukokuuta 2012

Meetvursti-pizzakka

Lopulta tänne blogiin joitakin suolaisiakin ohjeita. On muutamakin tuossa jonossa, mutta nyt en varmastikaan ehdi naputtelemaan kuin tämän ennen kuin illan kohokohta, euroviisut, pyörähtävät käyntiin.

Tätä pizzankaltaista suolaista piirakkaa on tehty meillä useaan otteeseen. On todella hyvää, joten valokuvaus usein jää tekemättä, kun pizzakka jo katoaa parempiin suihin.

Ohje on Kinuskikissan käsialaa, muokkausta olen tehnyt vähän. Lähinnä olen lisännyt jalapenot, jotka tuovat mukavasti potkua tähän piirakkaan. Käytä jalapenoja oman maun mukaan.

Hiivana olen useimmiten käyttänyt kuivahiivaa, silloin täytyy muistaa lämmittää maito reilusti lämpimäksi ja sekoittaa hiiva jauhojen sekaan.

Taikina:
3 dl rasvatonta maitoa
½ pkt hiivaa
1 tl suolaa
2 rkl öljyä
1 rkl siirappia
1 ½ dl kauraleseitä
6 dl vehnäjauhoja


Täyte:
200 g leikkelemeetvurstia
1 sipuli
1 punainen paprika

jalapenosiivuja maun mukaan (itse laitan 8-12 viipaletta Santa Marian Green Jalapenoja)

100-150 g paprika-chilituorejuustoa (Viola)
3 dl (n. 100 g) juustoraastetta

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi mikrossa tai kattilassa ja murenna hiiva joukkoon (jos käytät kuivahiivaa, sekoita se jauhoihin). Sekoita, kunnes hiiva on liuennut maitoon. Lisää suola, öljy ja siirappi.


Sekoita taikinaan pienissä erissä kauraleseet ja vehnäjauhot ensin puuhaarukalla sekoittaen, sitten kädellä vaivaten. Anna kohota lämpimässä paikassa liinalla peitettynä täytteen valmistamisen ajan.

Laikkaa meetvurstisiivut pieniksi paloiksi. Leikkaa sipuli ja paprika suikaleiksi. Kuullota kasviksia pannulla öljytilkassa, kunnes ne ovat pehmenneet jonkin verran. Hienonna jalapenorenkaat pieneksi silpuksi.

Kauli taikinasta leivinpaperin päällä iso levy. Levy saa olla jopa hiukan suurempi kuin käyttämäsi uunipelti, sillä reunat käännetään vielä. Vedä levy leivinpapereineen pellille.

Sivele pinnalle paprika-chilituorejuustoa. Levitä päälle sipuli-paprikasuikaleet, meetvursisilppu ja jalapenosilppu. Ripottele pinnalle juustoraaste. Taita reuna parin sentin matkalta täytteen päälle ja painele sormella ryppyjä.

Kohota liinan alla 10 minuuttia. Voitele reunat munalla ja ripottele halutessasi reunoille kauralesettä koristeeksi.

Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 20-25 minuuttia.

Pizzakka ennen paistamista.

Vinkki 1. Kun mittaat samalla rkl-mitalla ensin öljyn ja sitten siirapin, lähtee siirappi sulavasti irti mitasta.
Vinkki 2. Kun alustat taikinaa käsin, käytä elintarvikekäyttöön soveltuvaa kertakäyttöhansikasta. Taikina tarttuu hansikkaaseen vähemmän kuin käsiin ja säästyt pitkälliseltä käsienpesulta.
Vinkki 3. Kun kaulit taikinaa leivinpaperin päällä, laita leivinpaperin alle kevyesti kostutettu talouspaperinpala. Näin leivinpaperi pysyy paikoillaan ja kauliminen helpottuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti