tiistai 11. lokakuuta 2011

Suklainen ruskapuu

Töihin vein syksyisen suklaakakun. Kaunis idea syksyisestä puusta on alunperin Kinuskikissan käsialaa. Ohjeetkin ovat lainattu häneltä, mutta ei aivan kokonaan tuosta kakusta.



Kokeilin juustokakun pohjaksi ensimmäistä kertaa "brownies"-pohjaa. Se on mukava vaihtoehto keksi- ja kääretorttupohjille.

Pohja:

125 g voita
75 g tummaa suklaata
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
2 munaa
2 dl vehnäjauhoja

Sulata voi kattilassa ja ota liedeltä. Lisää voihin paloiteltu suklaa ja sekoita, kunnes suklaa on sulanut ja seos on tasaista. Lisää sokeri, vaniljasokeri ja suola. Sekoita joukkoon yksitellen munat. Lisää vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi.

Kaada massa 24 cm irtopohjavuokaan, jonka pohjalle olet asettanut leivinpaperinpyörylän. Paista 175 asteessa 15 minuuttia, kakku saa jäädä pehmeäksi. Anna jäähtyä.

Jos et siis halua tehdä hyydykekakkua, käy tämä pohja herkullisesta leivonnaisesta itsekseenkin. Leikkaa paloiksi ja tarjoile kermavaahdon tai jäätelön kera.

Kakkua varten irrotin pohjan vuoasta ja käänsin vuoan pohjaa vasten olleen pinnan ylös ja poistin leivinpaperin. Kostuke nimittäin imeytyy pohjaan paremmin alapuolen kautta. Laitoin pohjan takaisin vuokaan (itse asiassa tässä vaiheessa vaihdoin säädettävään reunavuokaan, jotta kakun alle ei tarvitsisi laittaa leivinpaperia siirtoa varten vaan pystyin tekemään kakun suoraan tarjoilualustalle). Kostutin pohjan vaniljamaidolla (kostuketta meni noin ½ dl).

Täyte:

4 liivatetta
4 dl vispikermaa
260 g tummaa suklaata
3 dl maustamatonta jugurttia
1 dl ruokokidesokeria
tilkka vettä

Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sulata suklaa ja sekoita se jugurttiin. Sekoita suklaajugurtti ja ruokosokeri kermavaahtoon. Kiehauta vettä ja sulata kuivaksi puristetut liivatteet kuumaan vesitilkkaan. Kaada liivateliemi ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen. Kaada vuokaan brownies-pohjan päälle ja anna hyytyä ainakin 2 tuntia jääkaapissa.



Koristelua varten kannattaa katsoa Kinuskikissan upeat kuvalliset ohjeet, seurasin niitä hyvinkin uskollisesti. Puun runko on pursotettu sulalla mustalla candy meltsillä, tumma suklaa sopisi yhtä hyvin tai vaikka valkosuklaa, jos haluaisi puun esittävän koivua.

Minulla ei ollut valmiiksi ruskan sävyihin värjättyjä candy meltsejä, joten sulatin kolmessa eri astiassa valkoisia candy meltsejä ja sekoitin yhteen punaista, toiseen keltaista ja kolmanteen oranssia pastaväriä. Sitten kumosin värjätyt melts-massat leivinpaperille ja tasoitin ohueksi levyksi sekoitellen värejä osittain. Laitoin levyn pakastimeen ja sen jähmetyttyä rikoin sen pieniksi palasiksi. Asettelin palaset lehdiksi puuhun.

Työkavereille kakku maistui, itsekin pidin kovin brownies-pohjasta. Vaikka kakku oli hyvin suklainen, esti maustamaton jugurtti kakkua olemasta yltiömakeaa, tuoden aavistuksen happaman vivahteen.

8 kommenttia:

  1. Kaunis ja ihanan syksyinen kakku! En olekaan koskaan kokeillut brownies-pohjaa kakkuun, pitää kokeilla joskus. Saisit tulla meidänkin työpaikalle tuomaan näitä upeita kakkuja! :)

    VastaaPoista
  2. Näyttää tosi hyvältä! Tätä reseptiä pitää joskus testailla :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis kakku ja ohje kuullostaa tosi herkulta!
    Itsekin tykkään browniespohjasta. Jostain syystä vain ei ole aikoihin tullut tehtyä sitä. Kiva kun muistit sen olemassaolosta! :)

    VastaaPoista
  4. Kyllä on kaunis ja niin ajankohtaan sopiva kakku:)

    VastaaPoista
  5. Oh this is a gorgeous cake Suvi!

    VastaaPoista
  6. Emma: Brownies-pohja sopii kyllä hyvin kakun pohjaksi. On ihan mukava, että eivät ole vielä työpaikalla kyllästyneet kakkuihin, niin voin vielä operoida tänne vähän lyhyemmälle matkalle. ;)

    Jemina: Kokeile ihmeessä ja kerro sitten mitä pidit. :)

    Sumi: Kiva jos muistutin vanhasta tutusta herkusta. :) Mulle oli tosiaan eka kokeilu browniespohjan kanssa ja meistä tuli kyllä hyvät ystävät heti alkuun. :D

    Askartelin itte: Kiitos, piristi mukavasti sateista syyspäivää töissä.

    Ananda: Thank you! The decoration idea wasn't my own, but it's very suitable for this season. :)

    VastaaPoista
  7. Voi että tää sun blogi on niin ihana! Kävin taas pitkästä aikaa katsomassa ja tännehän oli tullut kaikenlaista uutta ja mahtavaa. Oot niin taitava!! T. hr_ :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos kauniista sanoistasi hr_. Piristi päivääni kummasti! :)

    VastaaPoista