lauantai 5. maaliskuuta 2011

Kerroskakkua


Päätin kokeilla ensimmäistä kertaa kerroskakun tekemistä. Kerroskakut ovat todella näyttäviä ja olenkin ihastellut muiden tekemiä mestariteoksia jo hyvän tovin. Halusin aloittaa pienestä ja päädyinkin tekemään vain kahden kerroksen kakkua. Koska syöjiä ei ollut paljoa, tein kakun pieniin vuokiin. Yläosa on 15 cm vuoassa ja alaosa 20 cm vuoassa tehty. Yhteensä tein 4 munan sokerikakkutaikinan (ison kokoluokan munia) ja jaoin sen näihin kahteen vuokaan.

Vuokien reunat olin rasvannut juoksevalla margariinilla ja jauhottanut vehnäjauhoilla, pohjalla leivinpaperipyörylä.


Sokerikakkupohjaan punnitsin munat ja lisäsin 70% munien painosta sekä sokeria että vehnäjauhoja. Leivinjauhetta ei tarvitsisi, mutta lisäsin vajaan teelusikallisen. Paistoin pohjia 170 asteessa. Pienemmän otin uunista reilun 20 minuutin jälkeen, suurempi oli uunissa vajaat 30 minuuttia. Kumosin pohjat heti uunista ottamisen jälkeen ja pesin vuoat.

Tein mustikka- ja vadelmatäytteet ja täytin kakut kelmutettuihin vuokiinsa. Kostutukseen käytin vaniljamaitoa. Täytteistä en itse pitänyt, joten ohjetta en laita tähän. Muokkauksen jälkeen voin antaa reseptitkin. Annoin kakkujen tekeytyä yön yli jääkaapissa.

Seuraavana päivänä kuorrutin kakut ohuelti kermavaahdolla.

Käytin kakkujen kuorrutuksessa ensimmäistä kertaa Leipurinputiikista hankkimaani karkkimassaa. Massa on mukavan joustavaa eikä repeile helposti. Kaulittu massa oli helppo oli nostaa kakun päälle. Hiukan työläs tätä oli kyllä kaulita, jos jotain negatiivista täytyy keksiä. Maku on huomattavasti parempi kuin sokerimassan, marsipaanista nyt puhumattakaan. Makuna siis vanilja.


Kuorrutin kakut massalla.


Sitten oli vuorossa etukäteen eniten jännittänyt vaihe: pienen kakun siirto suuremman päälle. Olin kumonnut pikkukakun leivinpaperin päälle kuorrutuksen ajaksi, jotta voisin liikutella kakkua helposti. Siirsin kakun alustan reunalle leivinpaperia vetämällä ja sujautin suuren paistinlastan kakun alle. Siirsin kakkua toiseen suuntaan ja laitoin toisellekin reunalle paistinlastan. Sitten nostin...

Ja katsos, kakku ei olisi halunnut irrota leivinpaperista. Muutaman sekunnin pähkäsin, että mitäs nyt. Kotona ei ollut ketään, joten auttavia käsiä ei ollut saatavilla. Onneksi kakku oli ruokapöydällä, eikä korkeammalla tasolla. Nostin siis jalkani pöydälle leivinpaperin kulman päälle pitämään leivinpaperia paikoillaan kun nostin kakun lastoilla toisen päälle. :D

Lastojen poisveto kakun alta sen ollessa paikoillaan oli myös jännittävää. Ihan siististi en tätä onnistunut tekemään, mutta ei suuria vahinkojakaan syntynyt.


Suihkautin hiukan helmiäistä kakkuun, sitten peittelin kakkujen reunat mustasta Snörestä punotuilla nyöreillä ja koristelin mustilla kukkasilla.



2 kommenttia:

  1. Wau, ihanan dramaattisia noi mustat kukat! Pitäis itelläkin innostua nyt kunnolla kakuttelemaan, kun on aikaa.. :)

    VastaaPoista
  2. Mun ylimääräinen kakkuaika juuri loppui, mutta kyllä sitä vielä kakkuilla ehtii. :)

    VastaaPoista