torstai 3. tammikuuta 2013

Ristiäiskoristekimara

Muutaman ristiäiskoristeen olen ehtinyt tehdä edellisten postausten jälkeen. Hempeitä vauvakoristeita on aina ihana tehdä. :)

Ensimmäinen meni ystäväpariskunnalle pikku-Veeran kastetilaisuuteen. Toiveena oli ruskeatukkainen vauva vaipoissa peiton päällä. Tähän äiti suunnitteli tekevänsä lisäksi itse nallen.



Toinen koriste meni työkaverilleni. Tästä ei tullut ristiäiskoristetta, sillä tyttö oli ehditty jo kastaa siinä vaiheessa kun koriste saatiin toimitettua perille. Toivottavasti koristeesta oli silti iloa. :)


Kolmas koriste somisti ystäväni kummipojan ristiäiskakkua. Toiveena oli vaaleahiuksinen vauva piparkakkualustalla sinisissä vaipoissa ja lelujen kera.



Kultahääkakkua anopille ja apelle

Marraskuussa anoppini ja appeni viettivät merkittävää juhlapäivää. He ovat olleet naimisissa jo kunnioitettavat 50 vuotta!


Juhlan kunniaksi leivoin kakkua. Kakku on 8 munan kaakaoinen sokerikakkupohja kostutettuna vaniljamaidolla. Välistä löytyi mansikkahilloa, mansikanpaloja sekä vaniljarahka-kermaseosta. Karkkimassa-sokerimassaseoksen alle levitin kaakaokreemin.


Ruusut tein valmiiksi punaisesta karkkimassasta. Suihkautin ruusuihin vähän kultasprayta. Lehdet, sormukset ja kirjaimet tein valkoisesta karkkimassan ja sokerimassan sekoituksesta ja suihkutin reilusti kultaspraylla.



Kakun kaveriksi tein suklaisia minimuffineita.

Onnittelut vielä ja hyviä tulevia vuosia!

tiistai 13. marraskuuta 2012

Poikavauva kukkasen keskellä

Vauveliini pääsi uinumaan kukkasen sisään. Tämä koriste matkasi ystäväni mukana juhlistamaan pienen pojan ristiäisiä.
 Koristeen kaveriksi tein muutamia lehtiä, jotka voi asetella mielensä mukaan joko koristeen ympärille tai muualle kakkuun.
Vauva on tehty marsipaanista, kukka on sokerimassan ja karkkimassan sekoitusta. Viimeistelin kukan terälehdet sinisellä kimallepulverilla ja lehdet vihreällä kimallepulverilla. Näin koristeeseen tuli kaunis hohde, joka ei valitettavasti välity oikein kuvista.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Possukakku

Pääsin viikonloppuna ensimmäistä kertaa tekemään kakkua Angry Birds -teemalla. Toiveena oli possuhahmo ja laktoositon kakku, Daim-rakeita kuitenkin saisi olla.

Tämän kakun tekeminen oli hauskaa, ehkäpä pääsen toistekin Angry Birds -hahmojen äärelle.



Kakku on tehty 24 cm vuokaan.

Pohja:
  • 5 L-koon munaa (294 g)
  • 205 g sokeria
  • 180 g vehnäjauhoja
  • 25 g kaakaojauhetta
  • ½ tl leivinjauhetta

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. 
Lämmitä munat kädenlämpöisiksi vesihauteessa.
Aseta kulho keittiövaa'alle ja taaraa vaaka.
Riko munat kulhoon ja ota lukema ylös.
Laske 0,7 x munien paino. Näin saat tarvittavan määrän sokerille ja jauhoille jos teet vaalean kakkupohjan. Jos teet kaakaoisen pohjan, vähennä vehnäjauhojen määrää 10-25 grammalla ja laita vastaava määrä kaakaojauhetta.
Lisää sokeri munien joukkoon ja vatkaa napakaksi vaahdoksi.
Sekoita erillisessä kulhossa vehnäjauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe.
Siivilöi kuivat aineet pienissä erissä muna-sokerivaahtoon. Sekoita varovasti tasaiseksi.
Leikkaa vuoan pohjalle leivinpaperista pyörylä. Voitele ja vehnäjauhota vuoan reunat.
Kaada taikinamassa vuokaan ja laita uuniin alatasolle.
Pudota uunin lämpötila 160-165 asteeseen.
Paista kunnes kakku alkaa kevyesti irrota vuoan reunoista ja kakun keskelle työnnettyyn tikkuun ei jää taikinaa. Noin 40-50 minuuttia.
Nosta kypsä kakku hetkeksi jäähtymään ja kumoa.
Irrota leivinpaperipyörylä kakun pohjasta.
Kun kakku on jäätynyt, halkaise se kolmeen osaan.

Kostutus:
  • 2-2½ dl laktoositonta maitoa
  • 1 tl vaniljasokeria

 
Täyte:
  • 4 dl laktoositonta vispikermaa
  • 200 g laktoositonta vaniljarahkaa
  • ½ dl sokeria
  • 150 g Daim-rakeita

Vaahdota kerma.
Lisää vaniljarahka ja sokeri ja sekoita tasaiseksi.
Lisää Daim-rakeet ja sekoita tasaiseksi.
Täytä kakku ja laita painon alle tekeytymään muutamaksi tunniksi.

Päällinen:
Kaakaokreemi
  • 100 g laktoositonta voita
  • noin 200 g kaakaotomusokeria
  • 2 rkl vettä

Vatkaa pehmeä voi kuohkeaksi.
Lisää tomusokeria pienissä erissä koko ajan vatkaten.
Kun kreemi on tasaista ja notkeaa, lisää vesi.
Vatkaa vielä hetki.
Sivele ohut kerros kreemiä kakun pintaan kosteuseristeeksi massan alle.
Laita kakku jääkaappiin, jotta kreemi jähmettyy.

Massat:
  • 250 g valkoista vaniljanmakuista karkkimassaa
  • 250 valkoista sokerimassaa
  • n. 10 g mustaa karkkimassaa
  • vihreää pastaväriä (Wilton Kelly Green)
  • keltaista pastaväriä
Sekoita karkkimassa ja sokerimassa toisiinsa ja ota pieni pala syrjään (siitä tulee possun silmät).
Värjää loput vihreällä pastavärillä haluamaasi sävyyn.
Kaulitse massasta suuri levy (noin 2 mm paksu) ja nosta kakun päälle.
Siloita massa kakun päälle ja leikkaa taikinapyörällä ylimääräiset reunat pois.

Tein koristelun sommittelun ennen kuin liimasin osia kiinni kakkuun. Näin pystyin vielä tarvittaessa vaihtamaan mittasuhteita ja osien paikkoja.


Kaulitse ylijäänyttä vihreää massaa paksuksi levyksi ja ota siitä pyöreällä muotilla kaksi paksua palaa. Näistä tulee possun korvat. Muotoile keskelle koloa joko pallopäisellä työkalulla tai sormella painamalla. Leikkaa mustasta massasta sopivan kokoiset ympyrät korvien keskelle.

Ota osa ylijääneestä vihreästä massasta ja värjää sitä lisää keltaisella pastavärillä. Tästä tulee kärsä ja suu. Leikkaa ovaalin muotoinen pala ja aseta se keskelle kakkua kärsäksi. Leikkaa myös puolikuun mallinen pala ja aseta se kärsän alle suuksi.

Ota valkoisesta massasta pyöreällä muotilla kaksi pyöreää palasta ja asettele ne kakun päälle silmiksi.

Leikkaa mustasta massasta kaksi erikokoista suurta ympyrää sieraimiksi ja kaksi pienempää samankokoista ympyrää pupilleiksi. Asettele sieraimet kärsään ja pupillit silmiin (saavat katsoa eri suuntiin). Pyörittele vielä kaksi pientä pötkylää mustasta massasta kulmakarvoiksi.

Kun saat asettelun mieleiseksesi liimaa osat paikoilleen elintarvikeliimalla tai pisaralla vettä.

 

Ristiäiskoriste tyttövauvalle


Olin juuri lähdössä työmatkalle kun sain kiireisen toiveen ristiäiskoristeesta. Onneksi minulla oli marsipaanivauvoja valmiina kuivumassa ja muutama alustakin.


Tein vauvalle vaipat ja väritin hiukset sekä värkkäsin muutaman kukkasen koristamaan laattaa. Tomuttelin vielä laatan reunat vaaleanpunaisella kimallevärilä ja koriste oli valmis. Postikin suoriutui kiitettävästi kuljetuksesta ja koriste pääsi ehjänä ja ajoissa perille.

lauantai 15. syyskuuta 2012

Ristiäiskoriste Shrek-teemalla

Sain tehdä vähän erilaisen ristiäiskoristeen pienelle tytölle. Tyttösen nimeksi tuli Fiona ja nimeen oli saatu inspiraatiota Shrek-elokuvista. Teeman toivottiin näkyvän myös koristeessa.


Toiseen kakkuun oli tulossa marsipaanimaalaus, joten päätin yrittää 3D-koristeen tekoa. Päädyin tekemään marsipaanivauvalle hiukset, mekon ja korvat Shrekin Fiona-tyyliin. Lisäksi yritin muovailla Aasia, joka olikin huomattavan vaikeaa. Kaipa lajityyppi on selvillä, mutta ei tuo oikein elokuvien Aasilta näytä.




Onnea vielä Fionalle kasteesta ja kauniista nimestä!

Kakku koulunsa aloittavalle

On ollut melkoisesti työkiireitä ja -matkoja, joten postaukset laahaavat melkoisesti jälkijunassa. Täällä kuitenkin vielä ollaan ja jotain on leivottukin kiireiden keskellä.



Palataan vielä hetkeksi elokuun tunnelmiin ja koulujen alkuun. Työkaverini poika Joni aloitti ensimmäisen luokan ja tuo on varsin merkittävä tapahtuma pienen ihmisen elämässä. Sitäpä onkin sitten hyvä juhlistaa kakulla.

Sain melko vapaat kädet kakun suunnitteluun. Ainoastaan kakun piti olla laktoositon. Ja sainpa myös vinkin pettämättömästä mansikka-banaani-täytteestä, jota en olekaan aikoihin tehnyt.

Tein kakkuun 8 munan sokerikakkupohjan (8 isoa munaa, sokeria ja vehnäjauhoja 70% munien painosta) suorakaiteen muotoiseen vuokaan. Koko pohja ei lopulta päätynyt kakkuun, sillä minulla ei ollut tarpeeksi suurta kakkupahvia näin suurelle vuoalle. Leikkasin siis kaikista reunoista palaset pois.

Pohjan halkaisin kolmeen osaan ja kostutin vaniljamaidolla. Kostutetun pohjan päälle ladoin banaaniviipaleita, jotka sivelin sitruunamehulla tummumisen estämiseksi.
Banaaniviipaleiden päälle ripottelin tuoreita mansikkapaloja.
Sivelin mansikoiden päälle vaniljarahka-kermaa (4 dl laktoositonta vispikermaa, 1 prk laktoositonta vaniljarahkaa ja ½ dl sokeria) ja laitoin keskimmäisen pohjaosan päälle. Seuraavan täytevälin täytin samalla tavoin ja laitoin kakun muutamaksi tunniksi jääkaappiin painon alle tekeytymään.



 
Sitten vatkasin 2 dl vispikermaa vaahdoksi (lisäsin mukaan 1 rkl vaniljakreemijauhetta) ja sivelin ympäriinsä kakun kermalla. Sitten alkoi päällystysvaihe. Tein päällystyksen samanlaisissa vaiheissa kuin tässä kakussa. Käytin sokerimassan ja karkkimassan sekoitusta, ehkä noin suhteella 35/65. Sekoitusmassa toimi hyvin, oli miellyttävä työstää, eikä lähtenyt repeilemään kuten karkkimassa yksinään välillä tekee.

Päällystettyäni kakun leikkasin vapaalla kädellä eri värisiksi värjätyistä massoista aapisen kirjaimet ja pyörittelin väriliidut kaveriksi. Nimen tein kirjainmuoteilla. Koristeluun otin inspiraatiota täältä.


Kun kakku oli valmis, tein jämistä leivokset minulle ja miehelleni. Leivoksissa siis ylijäänyttä kakkupohjaa, vaniljarahka-kermaa, banaaniviipaleita ja mansikkasiivuja. Koristelin leivokset valkosuklaalla ja varastokukkasilla ja lehdillä. Todellakin banaani-mansikka-yhdistelmä toimi, nam!