torstai 9. helmikuuta 2012

Lumihiutalekakku kahvipöytään

Hiljaa leijaa maahan hiutaleet, kimmeltäen matkallaan…

Osallistuin tällä kakulla Leivontafoorumin tammikuun haasteeseen, jonka aiheena oli Valkoinen kakku pakkaselle. Haasteeseen osallistui toinen toistaan upeampia kakkuja, oli hienoa olla mukana!


Tämä lumihiutalekakku sopii hyvin talviseen kahvipöytään. Vaniljaisen kuorrutteen alla on samettisen pehmeä ja mehevä kahvikakku, jossa maistuvat suklaa ja sitruuna. Jos haluat miedomman sitruunanmaun, lisää kakkuun vain sitruunan mehu ja jätä kuori raastamatta.

Olen puolittanut ohjeen, koska käyttämäni vuoka oli pienehkö. Suureen kahvikakkuvuokaan tee ohje siis kaksinkertaisena.


Kuorrute on tehty valkoisista Candy Meltseistä toivoen vaniljaista makua ja vähemmän keltaista väriä kuorrutteeseen (keltaista tuli kuitenkin). Kuorrutteesta tuli meltseillä hiukan paksua ja tasainen levittäminen oli vaikeaa. Leikkautuvuus oli kuitenkin hyvä ja maku erinomainen. Kannattaa käyttää valkosuklaata, tällöin levittyvyys on hyvä.

Kakku kannattaa tehdä viimeistään edellisenä päivänä ennen tarjoilua, jotta maut saavat tasoittua hetken.

Ainekset:
50 g tummaa suklaata
2 kananmunaa
125 g pehmeää voita
1 dl sokeria
ripaus suolaa
1/4 sitruuna kuorineen
3 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
Rasvaa voiteluun
200 g valkosuklaata tai valkoisia Candy Meltsejä
½ dl kuohukermaa

Rouhi suklaa karkeaksi.

Vatkaa kananmunat, voi, sokeri, suola, raastettu sitruunankuori ja –mehu kuohkeaksi.
Sekoita suklaa, jauhot ja leivinjauhe toisiinsa ja sekoita muihin.
Lisää maito ja sekoita tasaiseksi.
Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan.
Paista 160 asteessa 35-50 minuuttia uunin tehosta riippuen. Anna jäähtyä.
Sulata valkosuklaa tai Candy Meltsit mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen.
Kuumenna kerma kattilassa, älä keitä.
Kaada melts-/suklaasula kerman joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
Valuta kuorrute kakun päälle ja koristele hopeisilla koristerakeilla. Nosta jääkaappiin jähmettymään.



Tunnustus

Sain Hannelelta tunnustuksen lämmittämään mieltä pakkasten keskellä. Hannele taiteilee upeita kynsiä blogissaan Kunsii. Käykäähän kurkkaamassa. ;)


Tämän tunnustuksen saajan pitää:
1) Kertoa linkin kera blogissaan, kuka lahjoitti sinulle tämän tunnustuksen.
2) Kirjoittaa seitsemän random faktaa itsestään.
3) Lahjoittaa tämä tunnustus 15 blogille/bloggaajalle.

Tässäpä sitten näitä "jännittäviä" faktoja minusta.

1) Olen nirso ruoan suhteen. Vaikka allergioita ei olekaan, löytyy melko paljon sellaisia ruoka-aineita, joiden syömistä välttelen. Muutamia esimerkkejä: äyriäiset, oliivit, sienet, homejuustot ja muutkin voimakkaat juustot, sisäelimet....
2) Rakastan laulamista ja SingStar on yksi parhaita keksintöjä ikinä!
3) Olen koulutukseltani soveltava ydinfyysikko.
4) Olen hirmuisen hidas aamutoimissani. Minulla menee yleensä noin 1½ tuntia heräämisestä siihen, että olen ovesta ulkona.
5) Olen vasenkätinen.
6) Haaveilen matkustavani jonain päivänä Uuteen-Seelantiin. Myös Islanti ja Skotlanti ovat toivelistalla (ja selkeästi helpommin toteutettavissa).
7) Toivoisin muutamaa lisätuntia vuorokauteen.



Viittätoista seuraavaa saajaa en valitse, mutta jokusen kuitenkin. Toivottavasti kaikilla ei ole tätä jo ennestään.
Blomma
Sumin sörsselit
Askartelin itte
Zanniksen helmeilyt
A Pinch of Love

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

SLY17 Tammikuu

Kolme kuukautta on hurahtanut ohi hirmuisella vauhdilla ja nyt olikin jo viimeisen SLY-paketin ja samalla paljastusten aika. Seuraava kierros jää minulta väliin, koska en muistanut ilmoittautua tarpeeksi ajoissa. Kokemus on ollut kuitenkin oikein mukava ja varmasti jossain vaiheessa taas lähden SLY-rinkiin mukaan.


Tammikuun paketin teemana oli kevyet herkut. Paketti sisälsi:
  • hopeakuulia (näitä minulla ei ollutkaan)
  • salaatinkastikeaineksia
  • liivatelehtiä
  • rusina- ja pähkinäsekoitus (nam, syöty jo osittain)
  • hedelmämix ja appelsiinikuoripaloja
  • ohjeet kevyisiin muffineihin ja vadelma-mustaherukkamuffineihin
  • paljastuskirje

Salaiseksi leivontaystäväkseni paljastui Satu blogista Satun turinat. Suurkiitokset mukavista paketeista ja oikein ihanaa kevään jatkoa sinulle!

lauantai 21. tammikuuta 2012

Vanilja-mustikkakakku


Tämän kakun ohje on alunperin peräisin Hellapoliisilta. Minä korvasin osan vaniljajugurtista vaniljatuorejuustolla kiinteämmän koostumuksen saamiseksi ja varmistaakseni että kakku pysyisi koossa. Lisäksi vähensin sokerin määrää.

Sokerin määrästä sain kahdenlaista palautetta, toiset tykkäsivät todella paljon, kun kakku ei ollut liian makeaa. Toisille taas olisi maistunut paremmin makeampi kakku. Laitan sulkuihin alkuperäisohjeessa käytetyt sokerimäärät.

Mikäli käytät hyvin juoksevarakenteista jugurttia (esim. rasvattomat jugurtit) suosittelen liivatteen määrän lisäämistä ½-1 liivatteella. Olo-jugurtti on mielestäni mukavan paksua ja täyteläistä.

Pohja: 
4 munaa
1½ dl sokeria
1 dl perunajauhoja
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
 

Vatkaa munat ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään kuivat aineet ja siivilöi ne muna-sokerivaahtoon varovasti sekoittaen. Paista 225 asteessa 6-8 minuuttia. Kumoa paistettu pohja leivinpaperin päälle ja anna jäähtyä. Leikkaa jäähtyneestä pohjasta 24 cm irtopohjavuoan reunaa apuna käyttäen sopivan kokoinen pyöreä pala. Aseta pala irtopohjavuoan pohjalle. Halutessasi kostuta vaniljamaidolla (ei ole välttämätön).

Täyte:
7 liivatelehteä
2 ½ dl Valion vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
300 g Olo-vaniljajugurttia
200 g vaniljatuorejuustoa
1 tl (½ dl) sokeria
1 tl (2 tl) vaniljasokeria
½ dl vettä

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Vaahdota vaniljkastike. Lisää joukkoon vaniljajugurtti, vaniljatuorejuusto, sokeri ja vaniljasokeri.
Kuumenna vesi kiehuvaksi ja liuota vedestä puristetut liivatteet joukkoon.
Kaada seos ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen.
Levitä täyte pohjan päälle ja anna hyytyä suojattuna kylmässä muutama tunti tai yli yön.


Kiille:
300-400 g mustikoita
5 dl vettä
2½ dl hyytelösokeria

Levitä hyytyneen kakun pinnalle mustikat.
Kiehauta vesi. Lisää joukkoon hyytelösokeri koko ajan sekoittaen ja anna kiehua, kunnes liemi kirkastuu.
Lusikoi liemi varovasti mustikoiden päälle ja nosta vielä hetkeksi kylmään hyytymään.

Koristele kakku esimerkiksi kermavaahtopursotuksin.

Koriste fyssareiden kurssijuhlaan



Lähipiirissäni on eräs fysioterapeutiksi opiskeleva ja hän pyysi minua tekemään aiheeseen liittyvän koristeen heidän vuosikurssinsa pippaloihin. Toiveena oli luuranko, selkäranka, kyynärsauvat tai rollaattori. Minä ryhdyin tuumasta toimeen.

Googletin fysiorerapeutin kuvahaulla ja melkein jokaisessa kuvassa oli jumppapallo ja käsipainot. Sellaiset päätin sitten ympätä myös koristeeseen. Rollaattorinkin tein, mutta sille kävi vähän huonosti sen hajotessa kuivuessaan palasiksi. Pikapaikkaukseksi tein sitten kyynärsauvat. Selkärangan muotoilussa ei oikea anatomia jaksanut ihan niin pitkälle kiinnostaa, että olisin laskenut nikamien määrät oikein. Mutta ehkäpä aiheesta saatiin viritettyä keskustelua asiaa paremmin tuntevien kemuissa. :D

tiistai 17. tammikuuta 2012

Suklaakakku uudeksi vuodeksi

Hyvää alkanutta vuotta kaikille lukijoilleni!



Melkein nolottaa julkaista uuden vuoden kakku vasta nyt, mutta työkiireet ovat verottaneet merkittävästi bloggailuaikaa. Nyt kuitenkin koitan ehtiä naputtelemaan tämän päivityksen loppuun saakka.

Halusin siis kokeilla suklaakuorrutteisen kakun tekoa. Vihjeitä siihen hain Leivontafoorumin lokakuun haasteesta. Helppoa tasaisen suklaakuorrutteen aikaansaaminen ei kyllä ole.

En itse pidä sacher-kakusta, joten toivoin välttyväni kakussa sachermaiselta maulta ja valitsin täytteeksi valkosuklaata ja vadelmaa. Siinä en kuitenkaan onnistunut, vaan sacher-kakku tästä kuitenkin tuli minulle ja miehelleni mieleen. Muut eivät samankaltaisuutta huomanneet ja popsivatkin kakkua hyvällä halulla (tai sitten pitäisivät myös aidosta sacherista).

Tein kakun 16 cm vuokaan.

Ainekset:
60 g voita tai margariinia
60 g tummaa suklaata
2 kananmunanvalkuaista
1/5 dl tomusokeria
2 kananmunankeltuaista
0,6 dl tomusokeria
0,6 dl vehnäjauhoja
0,4 dl perunajauhoja
0,4 tl vaniljasokeria
0,8 tl leivinjauhetta

1. Voitele ja vehnäjauhota tasapohjainen kakkuvuoka.
2. Erottele munan valkuaiset keltuaisista. Paloittele suklaa ja voi astiaan ja sulata ne joko mikrossa tai vesihauteessa. Mittaa kuivat aineet kulhoon.
3. Vaahdota valkuaiset ja tomusokeri kovaksi vaahdoksi.
4. Vaahdota keltuaiset ja tomusokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon hieman jäähtynyt suklaa-voiseos. Lisää jauhoseos siivilän läpi taikinaan. Lopuksi lisää valkuaisvaahto varovasti käännellen. Kaada taikina vuokaan ja paista kypsäksi 170 asteessa uunin keskitasolla noin 40 minuuttia. Anna jäähtyä hetki, kumoa ja anna jäähtyä kunnolla ennen täyttämistä. Leikkaa kakku kolmeen osaan.

Kostutus:

1 dl maitoa
0,5 tl vaniljasokeria

Sekoita vaniljasokeri maidon sekaan ja kostuta kakkulevyt maidolla.

Täyte:
2 dl vispikermaa
50 g valkosuklaata
kotimaisia vadelmia

Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon sulatettu valkosuklaa. Levitä pohjan päälle kerros valkosuklaakermaa ja upota joukkoon kokonaisia vadelmia. Laita täytetty kakku vetäytymään jääkaappiin yön yli painon alle.

Kuorrutus
vadelmamarmeladia
130 g tummaa suklaata
1 dl kuohukermaa

Sivele kakun pinta ohuelti vadelmamarmeladilla. Paloittele suklaa lautaselle ja sulata mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen.
Lämmitä kerma kattilassa. Kerma ei saa lämmetä kiehumispisteeseen, mutta sen on syytä olla selvästi kättä lämpimämpää. Testaa tarvittaessa sormenpäällä lämmityksen edetessä. Ota kattila liedeltä ja kaada suklaasula joukkoon.
Sekoita tasaiseksi. Kuorrutteen voi laittaa vielä hetkeksi liedelle miedolle lämmölle (lieden jälkilämpö riittää) ja sekoittaa, kunnes rakenne on täysin sileä. Lisää nokare voita kiiltoa lisäämään.
Kaada kakun päälle aloittaen keskeltä ja edeten kohti reunoja. Laita kakku jääkaappiin jähmettymään.



Koristelin kakun CandyMelts-pursotuksilla ja koristerakeilla. CandyMeltsit ehtivät jähmettyä uudestaan sillä aikaa, kun sulatin värejä erikseen, joten pursotusjälki oli vähän mitä sattuu. Onneksi uutena vuotena ei ole niin nöpönuukaa. :)

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Ruusukakku synttäreiden kunniaksi

Vein välipäivinä töihin hiukan myöhästyneen synttärikakkuni. Jouluaattona kun ei moiselle olisi kovin suurta syöjäkuntaa löytynyt. Hyvin kakku maistui vielä jouluherkuttelujen päällekin porukalle.

Minäkin halusin päästä kokeilemaan monessa blogissa esiintynyttä kaunista ruusupursotusta. Kermainen ulkokuori kätkee sisälleen 6 munan kaakaoisen sokerikakkupohjan vaniljamaidolla kostutettuna. Täytteeksi laitoin mascarpone-daim-kermaa ja kokonaisia kotimaisia vadelmia. Kermapursotukset Flora Vispiä, josta osan värjäsin vaaleanpunaiseksi. Vatkasin jälleen kerran kerman aavistuksen liian kovaksi, joten pursotuksesta ei tullut kauniin sileää.