tiistai 20. syyskuuta 2011

Vanilja-mansikkajuustokakku


Löysin Pullahiiren blogista ihanannäköisen ja -kuuloisen reseptin mansikka-sitruunatuorejuustotortulle. Kaapista löytyi kuitenkin aineksia hiukan erilaiseen kakkuun, joten vaihdoin sitruunaisen täytteen vaniljaiseen. Tämä ei ehkä ollut ihan tarpeeksi voimakas yhdistelmä, joten jos teen tätä uudelleen, lisään vaniljaiseen täytteeseen myös sulatettua valkosuklaata. Tai rouhittu valkosuklaakin voisi toimia. Lisäksi voimakkaamman värieron saamiseksi mansikkasoseen määrän voisi tuplata. Silloin tarvitaan myös yksi liivate lisää täytteeseen.

Pohja:
2 munaa
0,75 dl sokeria
0,5 dl perunajauhoja
1 rkl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
Vaahdota munat ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Sekoita perunajauhot, vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään ja siivilöi muna-sokerivaahtoon. Levitä leivinpaperoidulle uunipannulle ja paista 225 asteessa 6-8 minuuttia. Kumoa sokeroidulle leivinpaperille ja anna jäähtyä. Leikkaa levystä sopivan kokoinen pala käyttämäsi vuoan pohjalle. Minä käytin sydämenmuotoista reunavuokaa, jonka halkaisija on 20 cm.


Täyte 1. (vaalea)
50 g maustamatonta tuorejuustoa
1/2prk vaniljarahkaa
2 tl vaniljasokeria
tomusokeria
2 liivatelehteä
tilkka vettä
1,5 dl kermaa vaahdotettuna

Täyte 2. (punainen) 
50 g maustamatonta tuorejuustoa
1/2 prk vaniljarahkaa
1dl mansikkasosetta
tomusokeria
3 liivatelehteä
tilkka vettä
1,5dl kermaa vaahdotettuna

Vatkaa kerma vaahdoksi. Laita liivatteet kylmään veteen. Jaa maitorahka kahteen kulhoon. Lisää toiseen tuorejuusto ja sokerit sekä toiseen kulhoon tuorejuusto, mansikkasose, sokerit. Kiehauta tilkka vettä ja liota liivatteet veteen. Kaada 3/5 osaa nesteestä mansikka-tuorejuustoseokseen ja loput tuorejuustoseokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lisää molempiin kulhoihin kevyesti nostellen kermavaahto joukkoon.
 
Anna täytteiden jähmettyä hetken kylmässä ja kaada ne kahteen pursotinpussiin. Leikkaa pussin suusta pala pois, että saat pyöreän suun, josta täyte pursotetaan pohjan päälle.
Pursota reunasta aloittaen toisella täytteellä ympyrä. Jatka toisella täytteellä sisemmäksi toinen ympyrä ja jatka kunnes päädyt vuoan keskelle. Tee päälle vastaväreillä toinen kerros. Saat tällä tavoin kivan ruutukuvioinnin täytteillä (minun ruutukuvioni levisi hiukan, kuvio on huomattavasti helpompi tehdä pyöreään tai neliskanttiseen vuokaan). Anna tortun jähmettyä kylmässä vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli.
 
Kiille: 
vajaa 3 dl mansikkasosetta
tomusokeria
3 liivatelehteä
tilkka vettä

Tee jähmettyneen tortun päälle kiille. Laita liivatteet kylmään veteen. Lisää tomusokeri mansikkasoseeseen.  Kuumenna vesitilkka ja sulata liivatteet siihen. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen liivatteet mansikkasoseeseen. Kaada kakun päälle.

Halutessasi voit koristella kiilteen esim. kermasydämin. Tiputtele päälle kerma tippoja ja vedä coctailtikuilla pisaroiden läpi. Anna päällikerroksen jähmettyä muutama tunti.

Minun kermasydämeni eivät kyllä olleet sydämiä nähneetkään. Olivat enemmänkin siittiöiden näköisiä. Pullahiiri taas oli onnistunut tekemään upeita sydämiä, joten tekniikan pitäisi toimia. Pitänee harjoitella. :)
Kakku oli pehmeän makuista ja suutuntuma oli hyvin ilmava.


6 kommenttia:

  1. Vaikka sydämet näyttivätkin ehkä vähemmän sydämiltä ja enemmän vaikka niiltä siittiöiltä, niin kakku oli suussasulavaa ja erityisesti kiille mahtavan mansikkaista!

    VastaaPoista
  2. Outi: Juu sydämien teko vaatinee harjoitusta. :D

    VastaaPoista
  3. Testasin tätä kakkua, mutta mansikkadominopohjalla ja suklaakiilteellä. En malttanut tarpeeksi kauan odottaa täytteiden hytymistä, joten mun kakussa oli vaan vaniljainen keskusta ja mansikkainen ulkoreuna. Työkaverit tykkäsivät kovasti, joten kiitos ohjeesta =)

    VastaaPoista
  4. mikäli täytteen ruutukuvioinnin jättää pois, täytyykö ensimmäisenä laitettavan täytteen antaa hyytyä jonkin aikaa ennen kuin pistää toisen täytteen päälle? toivottavasti ymmärsit mitä tarkoitan :D

    VastaaPoista
  5. Jos haluaa selkeän vaniljaisen ja mansikkaisen kerroksen, niin alemman täytteen on hyvä antaa jähmettyä pari tuntia ennen toisen kerroksen tekoa. Jos taas ei haittaa, että massat hiukan sekoittuvat toisiinsa, niin silloin voi tehdä molemmat samaan aikaan. Lopputulos ei silloin ole niin näyttävä kuin kerroksittaisessa kakussa.

    VastaaPoista