sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Suussasulavaa mutakakkua


Kovasti teki mieleni kokeilla mutakakkua, kun en ollut sellaista aiemmin koskaan tehnyt. Mökkiviikonloppu ystävien kanssa toi oivan tekosyyn kokeilla. :) Surffailin netissä ja lueskelin erilaisia ohjeita. Monenlaisia ohjeita kyllä löytyikin, kaikissa ei ollut suklaata ollenkaan. Päädyin maku.fi-sivustolta löytämääni ohjeeseen. Aavistuksen vähensin vehnäjauhojen osuutta verrattuna alkuperäiseen ohjeeseen ja paistoaikaa lyhensin reilusti. Alkuperäisessä ohjeessa paistoaika oli 20-25 minuuttia, minä taisin paistaa omaani 15 tai 16 minuuttia ja tuli juuri sopivan mutaista. Uskoisin, että yli 20 minuutin paistoajalla minun uunillani kakku olisi ollut kiinteää.

Tässä siis minun käyttämäni ainekset.

Ainekset:

4 kpl munaa
2 dl sokeria
200 g tummaa suklaata
200 g voita
2 1/4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Voitele ja jauhota (käytin vehnäjauhoja) irtopohjavuoan (Ø 26 cm) reunat. Leikkaa leivinpaperista pohjan kokoinen ympyrä ja pane vuokaan.

Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata suklaa ja voi. Sekoita hieman jäähtynyt seos varovasti munasokerivaahtoon. Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe ja siivilöi taikinaan. Sekoita varovasti tasaiseksi.

Kaada taikina vuokaan. Kypsennä kakkua 200-asteisen uunin alimmalla tasolla 15-20 minuuttia. Anna kakun jäähtyä vuoassaan aluksi huoneenlämmössä, sitten vielä jääkaapissa vaikka seuraavaan päivään. Jäähtyessä kakun rakenne kiinteytyy ja se on helpompi poistaa ehjänä vuoasta. Lämpimänä kakku on suklaisen valuvaa. Tarjoa kakku esimerkiksi kermavaahdon tai vaniljajäätelön kera, myös vadelmamelba sopii loistavasti mutakakun pariksi.

Mutakakku ei ole koskaan niitä kauneimpia kakkuja, mutta maku korvaa kyllä ulkonäön monin verroin. Meillä kakkua tarjottiin kylmänä, joten koristelin kakun tomusokeriripautuksella, kermapursotuksilla ja valmiilla Dr. Oetkerin suklaasydämillä.


Jos haluat syödä kakkua lämpimän valuvana, suosittelen lämmittämistä mikrossa pala kerrallaan. Näin sotkua syntyy vähemmän. Tällöin myöskin kakun koristelut kannattaa jättää tekemättä ja laittaa erilliseen kulhoon tarjolle kermavaahtoa tai jäätelöä.

Itse pidin kakusta hirmuisesti, tätä tulen tekemään vielä monta kertaa uudelleenkin. Täytyykin kokeilla joskus, mitä kakku tuumaa pakastuksesta. Tämä on kuitenkin sen verran tuhtia tavaraa, ettei ihan koko kakkua kannata itsekseen syödä...

2 kommenttia:

  1. Tämä oli tosi herkullista. Taitaa vain kaloreissa olla super-petollista, koska helposti syö isommankin palan. Koko kakkua ei kai kuitenkaan pysty pienellä porukalla tuhoamaan. Uskoisin, että kylmä vaniljajäätelö kruunaisi lämpimän kakun! Kiitos suvi! t.Outi

    VastaaPoista
  2. Nyt on tätä kokeiltu myös vaniljajäätelön kanssa ja oli kyllä hyvää! Ja mulla kävi niin, etten helposti syönyt ainoastaan isompaa palaa, vaan kolme....

    VastaaPoista