tiistai 11. kesäkuuta 2013

Keski-Suomen kynsiharrastajien tapaaminen

Leipomisen lisäksi tykkään myös lakkailla kynsiä nätiksi. Pari viikkoa sitten tapasimme Keski-Suomen kynsiharrastajien fb-ryhmän voimin. Tapaamispaikkanamme oli Kunsii-blogin Hannelen koti.
Tapaaminen oli ensimmäinen laatuaan, mutta ei varmastikaan viimeinen. Sen verran mukavasti kesäinen lauantai-iltapäivä sujui 9 naisen voimin. Ohjelmassa oli hyvää syötävää, kynsibingoa, kauneimmat kynnet -äänestys, lakkakirppistelyä ja tietysti tutustumista uusiin ihmisiin.


Tein tapaamiseen mangojuustokakun, jonka ohje löytyy tästä postauksesta. Mangojuustokaku on oma lempparini, tykkään sen raikkaasta makeudesta. Kakun päälle väsäsin kynsiaiheisen koristeen. .

 
Huomasin, että hyytelösokerilla tehdyn kiilteen päälle ei kannata laittaa sokerimassakoristetta. Koriste nimittäin liukui kakun päällä kuin luistinradalla. Jos pöytä oli aavistuksenki vino, seilasi koriste edestakaisin. Oli muuten aika jännittävä automatka kakun kanssa miittiin, pelkäsin koko ajan että koriste luiskahtaa kakun päältä ja hajoaa. Tämä oli minulle vähän yllätys, liivatekiilteen päällä koriste ikään kuin tarttuu paikoilleen. Kummankaan kiilteen päällä koriste ei ole kovin pitkäikäinen, mutta helposti kestää kuitenkin tarjoiluun saakka.



Tarjoilut olivat loistavat. Mangojuustokakun lisäksi oli Dixi-blogin Helenan leipomia ihanan pehmeitä ja maukkaita mustikkacupcakeja, Kynsilakkahuuruja-blogin Napan tekemää aura-kinkkupiirakkaa sekä Eve's Temptations-blogin Even tekemää ruokaisaa salaattia. Lisäksi oli erilaisia makeita ja suolaisia keksejä, limpparia sekä karkkeja, joita olivat tuoneet mm. My Creative Madness-blogin Lymi.

Kauneimmat kynnet äänestyksen voitti Hannele upeilla limeaiheisilla kynsillään. Tässä Hannelen ottama kuva kaikkien kynsistä. Itse en valtavan vatsani kanssa taipunut ottamaan kuvaa ja pitämään kättä tuossa näkyvillä. :D


Kiitokset kaikille miittiin osallistuneille ja tietysti myös upeille sponsoreille:




perjantai 24. toukokuuta 2013

Ristiäiskoriste kaksosille

Pienten kaksospoikien ristäisiin toivottiin koristetta, jossa olisi kaksi vauvaa bodyt päällään, kukkia ja pupu. Tällainen koristeesta tuli, mutta....


Olin lähdössä viemään koristetta, kun raskauden turvottamat nakkisormeni lipsahtivat ja koristeen sisältävä rasia putosi maahan. Ja eihän siinä sitten hyvin käynyt. :(


Onneksi minulla oli jemmassa kuivuneena toinen tarpeeksi suuri alusta, johon koristeen pystyi kokoamaan uudelleen, valitettavasti ei kuitenkaan samanlainen. Kukkia teen aina muutaman ylimääräisen, joten uusia vain hajonneiden tilalle. Pupun korvat sain korjattua elintarvikeliimalla. Korjauksen jälkeen lähdin uudelle vientireissulle. Tällä kertaa koriste pääsi onneksi ehjänä perille.




torstai 23. toukokuuta 2013

Kukkavauva

Jälleen pääsin tekemään ristiäiskoristetta. Tällä kertaa vauvaa toivottiin sinisen kukkasen sisään ja muutamia lehtiä kaveriksi. Tein myös muutaman perhosen, jotka jätin lehtien tapaan irralleen. Näin ne voidaan sijoitella halutulla tavalla kakun päälle tai jättää vaikka kokonaan pois.




tiistai 21. toukokuuta 2013

Tennarikakut äitiysloman kunniaksi

Jäädessäni äitiyslomalle vein töihin kakkua kahteenkin otteeseen. Oma jaksaminen oli siinä vaiheessa vähän heikoilla, joten hyvin yksinkertaisella setillä mentiin.




Kakut olivat samanlaisia sisältä kuin tämä kakku. Eli kaakakoinen sokerikakkupohja, mustikkatahnaa ja vaniljarahka-kermaa sekä kaakaokreemi massapinnan alla.




sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Kermasarvet

Kermasarvet ovat nopea ja yksinkertainen herkku, joita voit valmistaa vaikka yllätysvieraille. Makusi mukaan voit lisätä kerman seuraksi erilaisia hilloja tai vaikka hedelmiä tai marjoja. Minä tein ensimmäiset kermasarveni suklaisina versioina.

Sarvet on helpointa valmistaa valmiiden muottien ympärille, mutta voit myös muotoilla foliosta itse muotit.


noin 8 kpl sarvia
500 g voitaikinaa (tai torttutaikinaa)
2 dl kermaa
1 rkl vaniljakreemijauhetta
maun mukaan hilloa, suklaata tai muita täytteitä

Ota voitaikinalevyt sulamaan.
Kauli valmista levyä pituussuunnassa pidemmäksi. Leikkaa pituussunnassa kolmeen suikaleeseen.
Kostuta suikaleen toinen reuna kevyesti vedellä.
Kierrä suikale muotin ympärille aloittaen kapeasta päästä. Huolehdi, että kierrät suikaletta tarpeeksi edellisen kerroksen päälle, muuten sarvet on vaikea saada ehjinä irti muotista.
Jatka toisella suikaleella ja tarvittaessa myös kolmannella, riippuen muottisi koosta.
Jätä kuitenkin muotin yläosaa jonkin verran näkyviin, jotta saat paistuneen sarven irti muotista.

Paista 225 asteessa 10-15 minuuttia. Anna jäähtyä ja irrota sarvet varovasti muoteista.

Minä sulatin suklaata ja valutin sulaa suklaata sarvien sisään. Myös kerman voisi maustaa sulalla suklaalla, mutta meni se näinkin. Useimmiten kermasarvet täytetään kerman lisäksi hillolla. Vadelmahillolla taidan kokeilla seuraavalla kerralla.

Kaada kerma ja vaniljakreemijauhe kulhoon ja vaahdota napakaksi vaahdoksi.
Lusikoi kerma pursotuspussiin ja pursota sarvet täyteen kermaa.

Sirottele halutessasi päälle vielä tomusokeria.

lauantai 18. toukokuuta 2013

Tennarit Sisun ristiäiskakkuun

Siniset tennarit olivat toiveissa pienen Sisu-pojan ristiäiskoristeeseen. Sellaiset sitten teinkin.

Tälle koristeelle kävi valitettavasti postin käsittelyssä vähän huonosti ja alusta oli perille päästessä haljennut. Hirmuisen ikävää, että näin pääsi käymään. Toivottavasti ristiäiset eivät menneet pilalle sen vuoksi.



torstai 16. toukokuuta 2013

Masukakku vauvakutsuille

Ihanat ystäväni järjestivät minulle jo hyvä tovi sitten ikimuistoiset vauvakutsut. Tein kutsuille kakkua tarjolle, mutta se olikin ainoa asia, josta minun tarvitsi huolehtia. Tytöt toivat tullessaan muut syötävät ja laittoivat kaiken valmiiksi. Kutsuilla minusta tehtiin masukipsi ja sain upeat kynnet ystäväni taitelemina. Sain myös lahjaksi ihanan isoäidin neliöistä kootun peiton, johon jokainen ystäväni oli osallistunut virkkaamalla neliöitä.


Kakku on koottu vastaavasti kuin aikaisemminkin tekemäni masukakut. Kakkua varten tein 2 kaakaoista kääretorttupohjaa.

Pohja: (tällä ohjeella tulee 1 pellillinen)
  • 4 munaa
  • 1½ dl sokeria
  • 1 dl perunajauhoja
  • 1 rkl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2 rkl kaakaojauhetta
Laita munat hetkeksi lämpimään veteen, jotta ne lämpenevät melkein kädenlämpöisiksi.
Riko munat kulhoon ja lisää sokeri.
Vatkaa munat ja sokeri napakaksi vaahdoksi. 
Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi munasokerivaahtoon pienissä erissä varovasti käännellen.
Kaada leivinpaperoidulle uunipannulle ja paista keskitasolla 225 asteessa 6-8 minuuttia. Tarkkaile tilannetta, sillä pohja palaa nopeasti.

Kostutukseen käytin vaniljamaitoa (maitoa vajaa 2 dl, 1 tl vaniljasokeria). Kääretorttupohja on mehevämpää ja pehmoisempaa kuin sokerikakkupohja, joten se tarvitsee myös vähemmän kostutusta.


Täyte:
Huomaathan, että vadelmien täytyy olla suomalaisia. Ulkomaisia pakastevadelmia ei voi käytännössä käyttää kokonaisina, sillä ne on aina keitettävä ennen käyttöä (norovirusvaara).
  • 4 dl vispikermaa
  • 250 g mascarpone-juustoa
  • ¼ dl sokeria
  • 2 isoa (á 56 g) Daim-patukka
  • 200 g suomalaisia vadelmia
Laita Daim-patukat pakastimeen.
Vatkaa kerma vaahdoksi.
Sekoita joukkoon mascarpone-juusto ja sokeri. 
Rouhi kylmät Daim-patukat ja lisää täytteeseen.
Jatka vatkaamista, kunnes vaahto on riittävän jämäkkää.
Levitä kostutetun pohjan päälle.

Daimit voi rouhia monitoimikoneessa tai veitsellä, mutta itse hakkaan ne palasiksi morttelilla. En avaa suklaata kääreestään, vaan laitan patukan pöydälle pyyhkeen päälle ja hakkailen rikki. Sitten avaan kääreen ja valutan palaset täytevaahdon sekaan.

 Pitäisi muuten hankkia kauniimpi tarjotin, johon tällaiset muotokakut mahtuisivat.