Blogipäivitykset laahaavat nyt hiukan perässä, mutta joulupäivän sukulaistapaamiseen tein hyydykekakkua, jossa maistuivat vanilja ja suklaa.
Tein kakun säädettävään reunavuokaan, vuoka oli säädetty 24 cm kokoiseksi. Ensin paistoin tumman kääretorttupohjan pellillä ja leikkasin sopivan palan reunavuoan avulla. Kakun täytteeksi tein maitosuklaamoussen ja paksun pannacottakiilteen.
Maitosuklaamousse
3 munaa
300 g maustamatonta tuorejuustoa
3 dl vispikermaa
6 liivatelehteä
3/4 dl sokeria
300 g maitosuklaata
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Vaahdota kerma, laita sivuun. Vaahdota munanvalkuaiset,laita sivuun. Vaahdota keltuaiset ja sokeri, lisää keltuais-sokeriseokseen tuorejuusto ja ripaus vaniljasokeria. Paloittele suklaa kattilaan ja kuumenna koko ajan sekoitellen, kunnes suklaa on sulanut. Purista liivatteet kuivaksi vedestä ja iuota liivatteet suklaan joukkoon. Seoksesta tulee tahmainen, mutta älä pelästy sitä.
Sekoita liivate-suklaa-seos keltuais-sokeri-tuorejuustoseokseen. Lisää joukkoon valkuais- ja kermavaahdot. Kaada seos vuokaan kääretorttupohjan päälle ja hyydytä jääkaapissa muutama tunti.
Pannacottakiille
4 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
3 dl kevytmaitoa (käytin täysmaitoa, kun oli hiukan joulupuuron keitosta jäänyt yli)
2 rkl sokeria
1 vaniljatanko
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Mittaa kattilaan kerma, maito ja sokeri. Halkaise vaniljatanko ja laita kattilaan. Kuumenna koko ajan sekoitellen kunnes seos kiehahtaa. Poista vaniljatangon puolikkaat seoksesta ja kaavi veitsenkärjellä loputkin siemenet seokseen. Sulata liivatteet seokseen. Jäähdytä kylmässä vesihauteessa sekoitellen huoneenlämpöiseksi. Kaada maitosuklaamoussen päälle ja anna hyytyä muutama tunti tai yön yli.
Koristelin kakun vihreillä candymelts-pursotuksilla ja sokerimassasta tehdyillä joulutähdillä. Olin tyytyväinen kakun ulkonäköön kun lähdimme kotoa ajelemaan mökille kakku mukanamme.
Valitettavasti keli oli melko liukas ja liukas taisi olla pannacotta-kiillekin. Perille päästyämme kiillekerros oli liukunut suurimmaksi osaksi kakun päältä pois ja kakkukuvun sisällä odotteli melkoinen sotku. Kaavin kuitenkin kiilteen miten kuten takaisin kakun päälle ja kaikkea muuta kuin kaunista kakkua päästiin sitten syömään.
Jos kakun siis pitää kestää pitempi automatka, en suosittele tällä täyteyhdistelmällä tehtyä kakkua. Maku ei kuitenkaan kärsinyt tästä säädöstä ja yhdistelmä toimi maun suhteen hyvin.
keskiviikko 4. tammikuuta 2012
Suklaa-pannacottakakku joulupäiväksi
torstai 29. joulukuuta 2011
Thaimaan reissulta
Joulukuun alkupuolisko vierähti mukavasti lämmöstä ja auringosta nauttien Thaimaassa. Reissulla ei tullut leivottua mitään, mutta muutamia leivonta-aiheisia kuvia tuli napsittua.
Ensimmäiset kuvat on otettu ihan paikallisesta supermarketista, Big C:stä. Nalle Puh-teemaisia kakkuja oli monenkokoisia. Näitä kakkuja katsellessa mietin, että mitähän kuorrutetta Thaimaassa käytetään. Oli melkoisen paksun näköistä tavaraa.
Irtomyynnissä oli mielenkiintoisen näköisiä leivoksia. Mitään ei tullut kuitenkaan maistettua, joten mausta en pysty sanomaan mitään.
Suurissa ostoskeskuksissa oli toinen toistaan ihanampia kakkupaloja ja kokonaisiakin kakkuja myynnissä. Monessa paikassa ei vaan kehdannut pysähtyä kuvaamaan, kun ei ollut aikomusta ostaa kyseisiä kakkuja.

Donitseja (miehen herkkua) tuli syötyä muutamaan otteeseen sekä Mister Donutissa että Dunkin Donutissa. Hyviä oli, namnam.
Lähellä taloamme Phuketissa oli Schmidt-leivontatarvikemyymälä. Tottakai siellä piti piipahtaa ja pieniä ostoksiakin tehdä. Valikoima oli melko lailla vastaava kuin Suomenkin leivontatarvikemyymälöissä, Wiltonin tuotteita oli suurin osa. Mukaani tarttui kaulintaohjaimet ja pienet kakkupylväät kerroskakkuihin. Sormet olisivat syyhynneet paljon suurempiinkin ostoksiin, mutta valitettavasti piti muistaa lentomatkan painorajoitukset matkatavaroille. Yhdestä supermarketista ostin myös pieniä leivosvuokia, 2 sydämenmuotoista ja 2 tähdenmuotoista.
keskiviikko 28. joulukuuta 2011
Jouluiset suklaajäädykkeet
Jouluaattona ja tapaninpäivänä herkuttelimme suklaajäädykkeellä. Tein jäädykkeet jouluisiin silikonisiin annosvuokiin.
Jäädykkeen ohje on superyksinkertainen, joten tämän osaavat kaikki tehdä. Löysin ohjeen Hellapoliisin sivuilta. Minä tein vain puolikkaan ohjeen, siitä riitti sopivasti 4 muottiin massaa. Sulatin maitosuklaata massan sekaan ja rouhin vielä lisäksi hiukan valkosuklaata sattumiksi sekaan.
Suklaajäädyke
2 dl kuohu-, tai vispikermaa
2 rkl sokeria
2 munaa
noin 150 g sulatettua suklaata
Vatkaa kerma ja 1 rkl sokeria vaahdoksi. Vatkaa munat ja 1 rkl sokeria vaahdoksi. Yhdistä vaahdot. Lisää joukkoon sulatettu tai rouhittu suklaa. Kaada seos jäädyke- tai kakkuvuokaan ja laita pakastimeen vähintään yön yli. Kumoa tarjoiluvadille ja koristele mielesi mukaan.
Aattona en jaksanut koristella jäädykkeitä sen kummemmin, syötiin sellaisinaan. Tapanina lisäsin lumiukkoihin vähän väriä ja eloa koristerakeilla.

torstai 22. joulukuuta 2011
Mariannen unelmatorttu
Kummini oli tulossa kylään ja töitteni vuoksi minulla oli todella vähän aikaa tarjoilujen valmistamiseen. Mietin jo kaupan valmiita/pakastealtaan tuotteita, mutta päädyin kuitenkin pyöräyttämään pikaisen kääretortun tarjolle. Tätä torttua olen tehnyt nuorena useinkin, sopii minun makuhermoilleni loistavasti.
Torttupohja
4 munaa
1½ dl sokeria
1 dl perunajauhoja
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
Vatkaa munat ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi munasokerivaahtoon pienissä erissä varovasti käännellen. Kaada leivinpaperoidulle uunipannulle ja paista 225 asteessa 6-8 minuuttia.
Täyte
2 dl vispikermaa
125 g maitorahkaa
3 rkl sokeria
maun mukaan mariannecrushia
Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon maitorahka, sokeri ja mariannecrush. Levitä jäätyneen torttulevyn päälle ja kääräise torttu rullalle. Voit jättää hiukan täytettä tortun päälle levitettäväksi tai käyttää kaiken tortun sisälle. Voit myös tehdä täytteen 1½-2 -kertaisena, jos pidät paksusta täytteestä ja haluat myös päällystää tortun täytteellä.

SLY17 Joulukuu
Thaimaan lämmöstä kotiuduttuani oli kotona odottelemassa pakettikortti! Jännityksellä avasin joulukuun SLY-pakettiani. Joulukuun teemana oli perinteinen joulu.
Paketistahan löytyi monenlaista mukavaa:
Postilaatikkoon oli myös matkan aikana kolahtanut ylimääräinen tervehdys, joulukortti Salaiselta Leivontaystävältäni.
Kiitokset SLYlleni taas mukavista yllätyksistä!
Paketistahan löytyi monenlaista mukavaa:
- ohje piparkakkumuffineihin
- kolme jouluista muottia
- hopeanvärisiä koristerakeita
- jouluisia mausteita: kaneli, kardemumma ja piparkakkumauste
- leivinjauhetta
- jouluisia muffinivuokia
- koristekeksimuotti
- kimmeltävä porokoriste
Postilaatikkoon oli myös matkan aikana kolahtanut ylimääräinen tervehdys, joulukortti Salaiselta Leivontaystävältäni.
Kiitokset SLYlleni taas mukavista yllätyksistä!
keskiviikko 7. joulukuuta 2011
Ristiäiskoriste
Ystäväni sai pienen pojan ja toivoi minun tekevän ristiäiskakkuun koristeen. Toiveissa oli vauva vaipoissa ja mustilla hiuksilla. Tein vauvelin kaveriksi pienen pupun. Pupun korvat olivatkin vaikeat tehdä, nyt tuli tuollaiset koko pään peittävät mallit. Harjoittelua siis edessä.
lauantai 3. joulukuuta 2011
Appelsiini-toffeemuffinit
Tämän muffiniohjeen lupasin jo hyvä tovi sitten postata tänne. Näitä tein siskoni 30-vuotisjuhlille. Muffinien ohje on peräisin Pirkka-lehdestä ja toffeekuorrutteen ohje Kinuskikissalta.
Muffinit (12 isoa muffinia)
| 1 | appelsiini (kuori + mehu) |
| 2 | kananmunaa |
| 1 1/2 dl | sokeria |
| 100 g | voita tai leivontamargariinia |
| 2 3/4 dl | vehnäjauhoja |
| 1 1/2 tl | leivinjauhetta |
| 1 tl | Pirkka vanilliinisokeria |
Pese appelsiini huolellisesti. Raasta appelsiinista kuori ja purista siitä mehu (1 dl). Vaahdota munat ja sokeri. Sulata rasva ja anna sen hieman jäähtyä. Lisää rasva muna-sokerivaahtoon.
Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, vanilliinisokeri ja appelsiinin raastettu kuori keskenään. Lisää taikinaan jauhoseos vuorotellen appelsiinimehun kanssa varovasti sekoittaen
Jaa taikina muffinivuokiin ja paista 200-asteisessa uunissa noin 12 - 15 minuuttia. Jäähdytä muffinit.
Toffeekuorrute
300 g vaniljafudgeja irtokarkkilaarista
1/4 dl kuohukermaa
Laita fudget ja kerma kattilaan. Kuumenna keskilämmöllä. Karamellien sulaessa ja pehmentyessä voit pilkkoa niitä pienemmiksi lastalla. Sekoittele kunnes fudget ovat sulaneet tasaiseksi seokseksi. Ota heti liedeltä, ettei seos sitkisty.
Vuoraa astia leivinpaperilla ja kaada seos siihen. Nosta jääkaappiin ja anna kovettua. Kuorrutteen voi tehdä jo edellisenä päivänä valmiiksi.
Ota kuorrute huoneenlämpöön pari tuntia ennen kaulimista, jotta se pehmenee ja on helpompaa työstää. Jos et ehdi antaa kuorrutteen lämmetä, lämmitä sitä käsissäsi muovaillen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)