perjantai 6. joulukuuta 2013

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Vihdoin sain aikaiseksi päättää pitkäksi venyneen blogihiljaisuuden. Jotenkin kummasti vuorokauden tunnit tuntuvat vähentyneen tuon pienen pojanvesselin syntymän jälkeen. Leiponut olen jonkin verran tänäkin aikana ja osan jopa muistanut kuvata. :) Siispä pikkuhiljaa koitan tänne bloginkin puolelle näitä siirtää.


Tämä kakku on itse asiassa jo viime itsenäisyyspäivältä, tein kakun serkustapaamiseemme. Silloin tämän julkaisu venyi niin paljon, etten enää kehdannut tammikuun lopulla laittaa itsenäisyyspäivän kakkua esille. Siispä siirsin julkaisun tähän vuoteen, parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan. Tänä vuonna kakkua ei tullutkaan leivottua, joten sikälikin ihan hyvä näin.

Kakku oli 6 munan tumma sokerikakkupohja ja täytteinä hyväksi havaitut mustikkatahna ja vaniljarahka-kerma. Ohjeenkin olen sittemmin naputellut tänne, kakku on samanlainen kuin tämä.

Kakku on päällystetty Satin Ice vanilla -massalla. Tämä oli todella miellyttävää massaa käsitellä, helppo kaulia ja siirtää kakun päälle. Maku oli kuitenkin aika teollinen ja tuoksu voimakas. Massa olisi varmasti parempaa sekoitettuna esimerkiksi tavalliseen sokerimassaan.

Suomen tein kakun päälle leivinpaperimuotin avulla. Eli piirsin kartasta rajat leivinpaperille ja leikkasin muotoon. Sitten laitoin leivinpaperimuotin massan päälle ja leikkasin massasta marsipaaniveitsen avulla kuvion. Tällaisia piparimuottejakin on olemassa, sillä pääsisi paljon helpommalla. Minulla ei kuitenkaan sellaista ole, joten onnistuu näinkin.


Tuputtelin siveltimellä sinistä kimallepulveria Suomen päälle, joten siksi väri näyttää epätasaiselta kuvissa.


1 kommentti: