maanantai 18. kesäkuuta 2012

Valkosuklaa-maitosuklaamoussekakku kaakaokiilteellä



Tämä juustokakku on yksi ehdottomista suosikeistani, jota tulee tehtyä aina vain uudestaan. Takuuvarma tarjottava, vielä ei ole yksikään maistaja suhtautunut nihkeästi. Tein näitä kakkuja pari vuotta sitten myös häihimme.

Tämänkertaisen kakun vein työpaikalleni. Tähän työpisteeseen en ollut aiemmin vielä kakkuja tuonut, joten tämäkin yksinkertainen kakku kirvoitti ihasteluja. Kuvia räpsittiin, eikä kukaan olisi halunnut aloittaa kakkua. Onneksi lopulta joku rohkaistui ja päästiin maistelemaan.

Kakussa on hiukan enemmän tehtävää kuin monissa muissa juustokakuissa. Maku kuitenkin korvaa vaivan, joten suosittelen kokeilemaan.

Moussejen ohjeet Hellapoliisilta, kaakaokiilteen ohje Kinuskikissalta.

24-26 cm vuokaan
(24 cm vuoassa kakusta tulee melkoisen korkea, halutessaan voi jättää esimerkiksi kiilteen pois)

Pohja:
  • 4 munaa
  • 1½ dl sokeria
  • 1 dl perunajauhoja
  • 1 rkl vehnäjauhoja
  • 2 rkl kaakaojauhetta
  • 1 tl leivinjauhetta

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen, vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Vatkaa kädenlämpöiset munat ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Sekoita muut aineet keskenään ja siivilöi muna-sokerivaahtoon. Kaada uunipellille ja paista keskitasolla 6-8 minuuttia. Ole tarkkana, pohja palaa nopeasti. Kumoa paistunut levy sokeroidulle leivinpaperille heti paistamisen jälkeen. Anna häähtyä.

Leikkaa jäähtyneestä levystä irtopohja- tai reunavuokaa apuna käyttäen sopivan kokoinen pala vuoan pohjalle.

Valkosuklaamousse:
  • 2 dl vispi- tai kuohukermaa
  • 2 valkuaista
  • 2 keltuaista
  • ½ dl sokeria
  • 200 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 2 tl vaniljasokeria
  • ½ dl maitoa
  • 260 g valkosuklaata
  • 4 liivatetta

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Vaahdota kulhossa kerma. Nosta kulho jääkaappiin.
Erottele valkuaiset ja keltuaiset eri kulhoihin.
Vaahdota valkuaiset napakaksi vaahdoksi.
Lisää sokeri keltuaisten joukkoon ja vaahdota.
Lisää keltuais-sokerivaahtoon tuorejuusto ja vaniljasokeri. Sekoita tasaiseksi.
Kaada maito kattilaan, lämmitä miedolla lämmöllä. Paloittele valkosuklaa joukkoon. Sekoittele, kunnes suklaa on kokonaan sulanut.
Purista liivatteet kuiviksi ja sulata ne suklaan joukkoon.
Kaada suklaa-liivateseos keltuais-sokerivaahdon joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
Lisää kermavaahto, sekoita varovasti tasaiseksi.
Lisää lopuksi valkuaisvaahto nostellen sekaan.
Kaada vuokaan pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa pari tuntia.

Maitosuklaamousse:
  • 2 dl vispi- tai kuohukermaa
  • 2 valkuaista
  • 2 keltuaista
  • ½ dl sokeria
  • 200 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 200 g maitosuklaata
  • 4 liivatetta

Valmista vastaavalla tavalla kuin valkosuklaamousse.

Erityisohjeita maitosuklaamousseen:
Maitosuklaan sulatuksessa ei tarvita maitoa avuksi, pilko suklaa kattilaan ja sulata miedolla lämmöllä koko ajan sekoitellen. Lisää sulaneen suklaan joukkoon kuivaksi puristetut liivatteet. Maitosuklaa muuttuu melko tönköksi liivatteen vaikutuksesta, älä pelästy tätä vaan sekoita nopeasti tasaiseksi. Kaada suklaa-liivateseos keltuaisvaahdon sekaan ja sekoita.
 
Koska kakun teossa on useampi hyydytysaika, teen useimmiten mousseosiot yhtenä päivänä ja kaakaokiilteen seuraavana päivänä.


Kaakaokiille:
  • 3 liivatetta
  • 3 dl maitoa
  • 1 dl sokeria
  • ¾ dl tummaa kaakaojauhetta

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Mittaa kattilaan maito, sokeri ja kaakaojauhe. Kuumenna koko ajan sekoitellen kiehuvaksi.
Lisää kuivaksi puristetut liivatteet joukkoon ja sekoita, kunnes liivatteet ovat liuenneet.
Jäähdytä kylmässä vesihauteessa vähintään kädenlämpöiseksi.
Kaada varovasti kakkuvuokaan maitosuklaamoussen päälle, anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti.


Tein ensimmäistä kertaa kakun reunavuokaan ja olin hiukan malttamaton kaakaokiilteen jäähdyttelyssä. Niinpä osa kiilteestä valui ulos vuoasta ja jääkaapissa vallitsi mahtava sotku. Onneksi kakun päälle jäi riittävästi kiillettä, joten ei tarvinnut uutta kerrosta ryhtyä väsäämään.

Koristelin kakun vaaleanpunaisilla kukkasilla. Pursotin kukkien alle vaaleanpunaista candy meltsiä kosteuseristeeksi. Kukkasia asetellessani kävi pieni kämmi ja yksi kukista pudotti muutaman terälehden. Annoin kuitenkin asian olla, tämän kerran. :)

1 kommentti:

  1. Koristelu on upean "geishamainen"! Pitää varastaa idea johonkin omaan tekeleeseen :)

    VastaaPoista