sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Kirjakakku kauppatieteiden maisterille


Työkaverini tytär valmistui kauppatieteiden maisteriksi ja oli tietysti juhlan paikka. Yllätykseksi tyttärelleen työkaverini tilasi minulta kakun. Sain aika vapaat kädet, ainoa toive oli kirja-aihe ja mahdollisesti suklainen kakkupohja. Henkilömäärä oli 14, makutoiveita täytteiden suhteen ei ollut.

Pakko myöntää, että yhden yön unet menetin kakuntekoa jännittäessäni. Viime aikoina kun ei ole oikein mennyt leivonnat putkeen. Tätä kakkua tehdessä asiat kuitenkin menivät oikein sutjakasti.

Okei, yhtä iltaa ei lasketa. Silloin ajattelin hetkeksi istahtaa alas ja tehdä muutamia kukkia varastoon ja tätä kakkua ajatellen. Kokeilin ensin tehdä pitkästä aikaa ruusuja, ei tullut mitään. Kamalia räpöstyksiä. Sitten ajattelin kokeilla neilikoita. Muutaman epämääräisen kasan jälkeen oli pakko luopua yrityksestä. Viimeinen yritys, kallat, ei sekään oikein ottanut täysin tulta alleen. Ei kerrassaan ollut minun iltani kukkien suhteen. Joten päätin tehdä koristeet vasta kun minulla olisi visio kakun lopputulemasta. Jotain gerberan sukulaisia sitten lopulta syntyi kakun päälle.

Tein kakun kantikkaaseen uunivuokaan, jonka mitat ovat 24x32 cm. Kasvatin Kinuskikissan suklaakakkupohjan ohjetta muutamalla munalla.

Kakkupohja:
7 munaa
210 g tummaa suklaata
3,5 dl vehnäjauhoja
1,5 rkl vaniljasokeria
1,5 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
250 g voita
2,8 dl fariinisokeria

Voitele ja vehnäjauhota kakkuvuoka (uunivuoka).

Erottele kananmunan keltuaiset ja valkuaiset.
Sulata suklaa mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen.

Sekoita keskenään vehnäjauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe ja suola.
Vatkaa voi ja fariinisokeri vaahdoksi.
Vatkaa joukkoon yksitellen keltuaiset.
Lisää suklaasula taikinaan muutamassa erässä samalla kevyesti vatkaten.
Lisää taikinaan kuivat aineet muutamassa erässä.
Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Lisää valkuaisvaahto taikinaan kevyesti vatkaten.
Kaada taikina vuokaan.
Paista 175 asteessa uunin alatasolla 40-50 minuuttia
.

Sain leikattua kakkupohjan vain kahteen osaan, mutta koska minulla ei ollut kokonaisen pohjan kokoista kakkualustaa ja -laatikkoa, leikkasin kakkua pienemmäksi reunoista. Samalla sain myös kulma suoriksi (uunivuoassa oli pyöristetyt kulmat). Tein keskimmäisen kakkukerroksen reunoilta leikatuista paloista.

Kostutukseen käytin noin 3 dl maitoa ja siihen sekoitettuna 1 tl vaniljasokeria.

Täyte:
2,5 dl kermaa
125 g mascarponejuustoa
1/4 dl sokeria
1 iso daim-patukka (56 g)
150 g vadelmia

Rouhi kylmässä säilytetty daim-patukka. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää sokeri ja daim-rouhe. Levitä kakkupohjan päälle ja painele täytteeseen vadelmia. Tilanteen salliessa anna kakun vetäytyä seuraavaan päivään ennen kuorrutusta.

Kakku täytettynä, odottaen päällystystä.



Kuorrutus:

Suklainen sokerikreemi
125 g voita
n. 200 g kaakaotomusokeria
2 rkl vettä
Pehmennä voi sähkövatkaimella notkeaksi. Lisää joukkoon kaakaotomusokeria pienissä erissä koko ajan vatkaten. Jatka vatkaamista, kunnes kreemin rakenne on tasainen. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa vielä vähän aikaa.

Levitä kreemi kakun päälle. Tasaisen, ei liian paksun kerroksen aikaansaamiseksi kannattaa apuna käyttää palettiveistä tai raappaa.



Karkkimassa
n. 700 g vaniljan makuista valkoista karkkimassaa
mustaa pastaväriä
50 g mustaa karkkimassaa

Kakun päällystyksen tein osissa. Aloitin kaulitsemalla suikaleen valkoista massaa kakun kolmelle reunalle kirjan sivuiksi. Tein massaan sivuja muistuttavaa kuviointia kuvassa näkyvällä koristeluvälineellä. Kirjan takaosan jätin siis kuorruttamatta tässä vaiheessa tuplakuorrutuksen välttämiseksi.


Sivujen jälkeen tein kirjalle kannen mustalla pastavärillä harmaaksi värjätystä karkkimassasta. Kaulitsin massan levyksi ja leikkasin sopivan kokoisen palan leivinpaperille piirretyn mallin avulla. Siirsin kannen kakun päälle. Sitten kaulitsin ohuen kaistaleen harmaata massaa ja kiinnitin sen kakun alareunaan elintarvikeliimalla. Tämä esitti siis kirjan alakantta.


Viimeisenä kaulitsin mustasta karkkimassasta kirjan selkämyksen. Tein reunasta koristeellisen koristereunamuotin avulla. Vedin marsipaanityökalulla (sama jolla tein sivukuvioinnin) viivan nidoskohtaan.



Sitten sommittelin kakun päälle valmistuneen nimen ja koristelin muutamalla gerberan sukulaista muistuttavalla sokerimassakukkasella. Hanna on erikoistunut yritysjuridiikkaan, joten lisäsin vielä lakipykäläsymbolin ja euro- ja dollarimerkit symboloimaan kauppatieteitä.


Kakku oli maistunut loistavasti juhlavieraille ja oli ollut kuvatuin kohde juhlissa tietysti juhlakalun ohella. :) Onnittelut vielä Hannalle!

2 kommenttia:

  1. Todella upea kakku! Hienosti onnistunut ja kyllä kukka ihan gerberalta näyttää :) Tosi kiva, että olet kuvannut vaihekuvia, noitten kuvien kautta voisi kuvitella itsekin kokeilevansa tuollaisen kakun tekoa (reilusti yksinkertaisempana versiona kylläkin :D ).

    Osaatko muuten sanoa kuinka pitkään sulla suurinpiirtein menee noin ison kakun tekemiseen? Jos ei lasketa päällyksiä eikä koristeita, muutama tunti?

    VastaaPoista
  2. Kiitos Emma. :)

    Apua, aikakysymys on vaikea. Teen useimmiten kakut useamman päivän aikana. Kakkupohjan tekoon menee melkein puolitoista tuntia paistoaika mukaanlukien. Siihen vielä päälle pohjan jäähdytys (näin talviaikaan on hoitunut kohtuullisen nopeasti parvekkeella).

    Kostutuksessa, täytteen teossa ja täyttämisessä ei kovin kauaa kulu, alle puoli tuntia riittää.

    Kreemin teossa menee ehkä 10 min (jos on muistanut ottaa voin lämpenemään ajoissa) ja levityksessä minulla (olen vielä aika hidas) ehkä samanmoinen.

    Eli se muutama tunti menee tosiaan ainakin. Toki kaikki käytetty aika tähän mennessä ei ole aktiivista tekemistä (kakku uunissa).

    Jos käyttää paistoajan hyödyksi, voi silloin esimerkiksi värjätä massaa valmiiksi tai tehdä koristeita kakkuun (usein kuitenkin koristeet pitää tehdä jo aikaisemmin, jotta ne ehtivät kuivua).

    Tähän kakkuun käytin aikaa yhteensä reilut kymmenen tuntia.

    VastaaPoista