maanantai 31. lokakuuta 2011

Hautausmaakakku



Tämä hautausmaateemainen kakku meni työpaikalleni Halloweenin kunniaksi. Kakussa kokeilin montaa juttua ensimmäistä kertaa.



Halusin tuoda Halloween-teemaa myös kakun sisälle, joten kokeilin kakkupohjan värjäystä. Päädyin värjäämään kakkupohjan vihreäksi. Vihreä kakku herätti kyllä tunteita syöjäjoukossa. :D

Käytin värjäyksessä Wiltonin lehdenvihreää pastaväriä. Lisäsin värin melkein valmiiseen muna-sokerivaahtoon. Väriä ei tarvinnut paljoa, teelusikan kärjellinen riitti vihreän aikaansaamiseen. Värin lisäämisen jälkeen vaahdotin vaahdon loppuun ja siivilöin sekaan jauhot. Kakku on tehty 24 cm vuokaan, kyseessä on 6 munan sokerikakkupohja. Tässä yksi kolmannes pohjasta vuoassa odottamassa kostutusta ja täytettä.


Kakun kostutin Spritellä, sipaisin päälle lemon curdia ja Kinuskissan lakritsitäytettä vähän muokattuna.
Lakritsitäytteeseen laitoin:
2 dl kuohukermaa
9 Kick-patukkaa
2½ dl Flora Vispiä
reilu ½ dl turkinpippuricrushia

Paloittele Kick-patukat kattilaan ja lisää kuohukerma. Kuumenna miedolla lämmöllä koko ajan sekoitellen kunnes karkit ovat kokonaan sulaneet kermaan. Kaada kulhoon ja laita jääkaappiin yön ajaksi.

Seuraavana päivänä vaahdota Flora Vispi ja vaahdota kylmä lakritsikerma. Yhdistä vaahdot. Lisää turkinpippuricrush ja vatkaa tasaiseksi. Levitä kostutetun kakkupohjan päälle ohuelti lemon curdia ja päälle lakritsitäytettä.


Annoin kakun tekeytyä vuoassaan kuutisen tuntia. Sitten kumosin kakun tarjoilualustalle ja sivelin kakun päällyksen ohuelti säästämälläni lakritsitäytteellä. Täyte toimi tartuntapintana kakun päälle tulleelle karkkimassalle. Värjäsin massaa ruskeaksi sekä ruskealla pastavärillä että kaakaojauheella, näin massaan tuli hiukan suklaista makua. Kaulin massan noin 26 cm halkaisijaltaan olevaksi ympyräksi ja nostin kakun päälle. Halutessasi voit toki varata enemmän massaa ja kuorruttaa koko kakun massalla. Vohvelirullia ei tällöin välttämättä tarvitse.

Kakun alareunaan sivelin sokerikreemiä tartuntapinnaksi vohvelirullille. Leikkasin "portin" kohdalle tulevia rullia lyhyemmiksi, muut laitoin sellaisinaan.


Haamut ja hautakivet ovat sokerimassaa, lepakot karkkimassaa. Hautakiviin kirjoitin elintarviketussilla. Ruoho on vihreäksi värjättyä sokerikreemiä. Polku on raastettua tummaa suklaata.


Kuvia on jo aika monta, mutta laitetaan vielä muutama.




Se oli synkkä ja myrskyinen yö. Salamat halkoivat taivasta, kun kummitukset viettivät juhliaan hautausmaalla....

5 kommenttia:

  1. Hauska kakku, vai pitäisikö sanoa huiiiiisin pelottava =)

    VastaaPoista
  2. Onpa hieno! Hauska idea tuo vihreä kakkupohja ja upeat koristukset. :)

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Kiitokset kommenteistanne Suvi-Tuuli, Paula ja Sumi. Tätä kakkua oli hauska tehdä. Vihreä kakkupohja oli kyllä hiukan veikeää omastakin mielestä syödä. Makuunhan väri ei tietysti vaikuta, mutta on se vähän luotaantyöntävä väri. :D

    VastaaPoista