torstai 21. kesäkuuta 2012

Rotinoita

Siskoni sai pikkuisen tytön muutama viikko sitten. Kun ensimmäistä kertaa kävimme katsomassa tätä suloisuutta, veimme mukanamme vähän rotinoita. Matkaa on reilusti, joten kakun selviytymisestä kuljetuksesta kesäkuussa en voinut olla varma. Niinpä tein tällaisia helposti kuljetettavia "leivoksia".


Ohje on alunperin otettu Yhteishyvästä. Alkuperäisessä ohjeessa oli myös 1 dl rouhittuja saksanpähkinöitä, jotka jätin näistä pois kun ei saksanpähkinöitä kaapista löytynyt. Toimi hyvin ilmankin.

Vadelma-valkosuklaapalat

10-12 palaa
  • 150 g valkosuklaata
  • 75 g voita tai margariinia
  • 3 kananmunaa
  • 1½ dl sokeria
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • ripaus suolaa
  • 2 dl pakastevadelmia
Rouhi valkosuklaa.
Sulata kattilassa voi ja nosta kattila syrjään (jos sinulla on induktioliesi pienennä vain lämpöä pienimmille tehoille).
Lisää rasvan joukkoon valkosuklaa ja sekoita, kunnes suklaa on täysin sulanut (säädä sitten induktioliesi nollille).
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

Sekoita jauhot, leivinjauhe ja ripaus suolaa keskenään. Siivilöi muna-sokerivaahdon joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
Lisää suklaa-rasvaseos ja kääntele tasaiseksi.
Levitä seos leivinpaperilla vuoratulle noin 20x30 cm kokoiselle uunipellille tai -vuokaan. Ripottele päälle jäiset vadelmat.
Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 25 minuuttia. Peitä loppuvaiheessa leivinpaperilla, jotta pinta ei tummu liikaa. Piirakka saa jäädä sisältä kostean pehmeäksi.
Nosta jäätymään ja leikkaa neliöiksi.
Koristele halutessasi sirottamalla tomusokeria päälle ja viimeistele muutamalla tuoreella vadelmalla tai pursota päälle valkosuklaata ohuiksi raidoiksi.



Minä koristelin palat valkosuklaapursotuksin ja vaaleanpunaisesta Candy Meltsistä ja valkosuklaasta tehdyillä jalanjäljillä. Pursotin sulan suklaan (tai meltsin) silikonimuottiin ja laitoin hetkeksi pakastimeen. Suklaan jähmetyttyä irrotin jalanjäljen muotista. Yksikään ei valitettavasti ollut täydellinen yksilö, ilmakuplia jäi jokaiseen tai sitten yritin irrottaa liian aikaisin suklaata muotistaan.



Tässä pikkuisen oikea jalka. Voiko ihanampaa ollakaan? Kyllä (kummi)tädin sydän pakahtuu ylpeydestä. <3

Nakkipiilot


 
Näitä helppoja ja nopeita suolaisia tarjottavia meillä syötiin vappuna. (Juu, osa postauksista on "hiukan" myöhässä...)

Ainekset:
  • 500 g voi- tai lehtitaikinaa (käytin valmiita levyjä)
  • 15 nakkia
  • ketsuppia tai makeaa chilikastiketta
  • mausteita
  • halutessasi juustoraastetta

Ota voitaikina sulamaan pakkauksen ohjeen mukaisesti. Jos käytät valmiita levyjä, levitä levyt esim. leikkuulaudalle sulamaan.

Kaulitse sulaneita levyjä hiukan pidemmiksi ja ohuemmiksi, siten että saat yhdestä levystä 3 neliönmuotoista palaa.

Laita neliön yhdelle sivulle ketsuppia tai makeaa chilikastiketta ja mausteita. Ripottele hiukan juustoraastetta. Halutessasi tee nakin päihin viillot. Laita nakki juustoraasteen päälle ja rullaa nakki levyn sisään.
 Laita nakkipiilo saumakohta alaspäin leivinpaperoidulle uunipellille, paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Minä laitoin jossain tilapäisessä mielenhäiriössä mausteet ja nakin neliön kulmaan, ja siitä sitten tuli pieni esteettinen ongelma kulmien kanssa. :D Siistimmät nakkipiilot syntyy laittamalla mausteet ja nakki neliön sivun suuntaisesti.


maanantai 18. kesäkuuta 2012

Valkosuklaa-maitosuklaamoussekakku kaakaokiilteellä



Tämä juustokakku on yksi ehdottomista suosikeistani, jota tulee tehtyä aina vain uudestaan. Takuuvarma tarjottava, vielä ei ole yksikään maistaja suhtautunut nihkeästi. Tein näitä kakkuja pari vuotta sitten myös häihimme.

Tämänkertaisen kakun vein työpaikalleni. Tähän työpisteeseen en ollut aiemmin vielä kakkuja tuonut, joten tämäkin yksinkertainen kakku kirvoitti ihasteluja. Kuvia räpsittiin, eikä kukaan olisi halunnut aloittaa kakkua. Onneksi lopulta joku rohkaistui ja päästiin maistelemaan.

Kakussa on hiukan enemmän tehtävää kuin monissa muissa juustokakuissa. Maku kuitenkin korvaa vaivan, joten suosittelen kokeilemaan.

Moussejen ohjeet Hellapoliisilta, kaakaokiilteen ohje Kinuskikissalta.

24-26 cm vuokaan
(24 cm vuoassa kakusta tulee melkoisen korkea, halutessaan voi jättää esimerkiksi kiilteen pois)

Pohja:
  • 4 munaa
  • 1½ dl sokeria
  • 1 dl perunajauhoja
  • 1 rkl vehnäjauhoja
  • 2 rkl kaakaojauhetta
  • 1 tl leivinjauhetta

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen, vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Vatkaa kädenlämpöiset munat ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Sekoita muut aineet keskenään ja siivilöi muna-sokerivaahtoon. Kaada uunipellille ja paista keskitasolla 6-8 minuuttia. Ole tarkkana, pohja palaa nopeasti. Kumoa paistunut levy sokeroidulle leivinpaperille heti paistamisen jälkeen. Anna häähtyä.

Leikkaa jäähtyneestä levystä irtopohja- tai reunavuokaa apuna käyttäen sopivan kokoinen pala vuoan pohjalle.

Valkosuklaamousse:
  • 2 dl vispi- tai kuohukermaa
  • 2 valkuaista
  • 2 keltuaista
  • ½ dl sokeria
  • 200 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 2 tl vaniljasokeria
  • ½ dl maitoa
  • 260 g valkosuklaata
  • 4 liivatetta

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Vaahdota kulhossa kerma. Nosta kulho jääkaappiin.
Erottele valkuaiset ja keltuaiset eri kulhoihin.
Vaahdota valkuaiset napakaksi vaahdoksi.
Lisää sokeri keltuaisten joukkoon ja vaahdota.
Lisää keltuais-sokerivaahtoon tuorejuusto ja vaniljasokeri. Sekoita tasaiseksi.
Kaada maito kattilaan, lämmitä miedolla lämmöllä. Paloittele valkosuklaa joukkoon. Sekoittele, kunnes suklaa on kokonaan sulanut.
Purista liivatteet kuiviksi ja sulata ne suklaan joukkoon.
Kaada suklaa-liivateseos keltuais-sokerivaahdon joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
Lisää kermavaahto, sekoita varovasti tasaiseksi.
Lisää lopuksi valkuaisvaahto nostellen sekaan.
Kaada vuokaan pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa pari tuntia.

Maitosuklaamousse:
  • 2 dl vispi- tai kuohukermaa
  • 2 valkuaista
  • 2 keltuaista
  • ½ dl sokeria
  • 200 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 200 g maitosuklaata
  • 4 liivatetta

Valmista vastaavalla tavalla kuin valkosuklaamousse.

Erityisohjeita maitosuklaamousseen:
Maitosuklaan sulatuksessa ei tarvita maitoa avuksi, pilko suklaa kattilaan ja sulata miedolla lämmöllä koko ajan sekoitellen. Lisää sulaneen suklaan joukkoon kuivaksi puristetut liivatteet. Maitosuklaa muuttuu melko tönköksi liivatteen vaikutuksesta, älä pelästy tätä vaan sekoita nopeasti tasaiseksi. Kaada suklaa-liivateseos keltuaisvaahdon sekaan ja sekoita.
 
Koska kakun teossa on useampi hyydytysaika, teen useimmiten mousseosiot yhtenä päivänä ja kaakaokiilteen seuraavana päivänä.


Kaakaokiille:
  • 3 liivatetta
  • 3 dl maitoa
  • 1 dl sokeria
  • ¾ dl tummaa kaakaojauhetta

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Mittaa kattilaan maito, sokeri ja kaakaojauhe. Kuumenna koko ajan sekoitellen kiehuvaksi.
Lisää kuivaksi puristetut liivatteet joukkoon ja sekoita, kunnes liivatteet ovat liuenneet.
Jäähdytä kylmässä vesihauteessa vähintään kädenlämpöiseksi.
Kaada varovasti kakkuvuokaan maitosuklaamoussen päälle, anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti.


Tein ensimmäistä kertaa kakun reunavuokaan ja olin hiukan malttamaton kaakaokiilteen jäähdyttelyssä. Niinpä osa kiilteestä valui ulos vuoasta ja jääkaapissa vallitsi mahtava sotku. Onneksi kakun päälle jäi riittävästi kiillettä, joten ei tarvinnut uutta kerrosta ryhtyä väsäämään.

Koristelin kakun vaaleanpunaisilla kukkasilla. Pursotin kukkien alle vaaleanpunaista candy meltsiä kosteuseristeeksi. Kukkasia asetellessani kävi pieni kämmi ja yksi kukista pudotti muutaman terälehden. Annoin kuitenkin asian olla, tämän kerran. :)

lauantai 26. toukokuuta 2012

Meetvursti-pizzakka

Lopulta tänne blogiin joitakin suolaisiakin ohjeita. On muutamakin tuossa jonossa, mutta nyt en varmastikaan ehdi naputtelemaan kuin tämän ennen kuin illan kohokohta, euroviisut, pyörähtävät käyntiin.

Tätä pizzankaltaista suolaista piirakkaa on tehty meillä useaan otteeseen. On todella hyvää, joten valokuvaus usein jää tekemättä, kun pizzakka jo katoaa parempiin suihin.

Ohje on Kinuskikissan käsialaa, muokkausta olen tehnyt vähän. Lähinnä olen lisännyt jalapenot, jotka tuovat mukavasti potkua tähän piirakkaan. Käytä jalapenoja oman maun mukaan.

Hiivana olen useimmiten käyttänyt kuivahiivaa, silloin täytyy muistaa lämmittää maito reilusti lämpimäksi ja sekoittaa hiiva jauhojen sekaan.

Taikina:
3 dl rasvatonta maitoa
½ pkt hiivaa
1 tl suolaa
2 rkl öljyä
1 rkl siirappia
1 ½ dl kauraleseitä
6 dl vehnäjauhoja


Täyte:
200 g leikkelemeetvurstia
1 sipuli
1 punainen paprika

jalapenosiivuja maun mukaan (itse laitan 8-12 viipaletta Santa Marian Green Jalapenoja)

100-150 g paprika-chilituorejuustoa (Viola)
3 dl (n. 100 g) juustoraastetta

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi mikrossa tai kattilassa ja murenna hiiva joukkoon (jos käytät kuivahiivaa, sekoita se jauhoihin). Sekoita, kunnes hiiva on liuennut maitoon. Lisää suola, öljy ja siirappi.


Sekoita taikinaan pienissä erissä kauraleseet ja vehnäjauhot ensin puuhaarukalla sekoittaen, sitten kädellä vaivaten. Anna kohota lämpimässä paikassa liinalla peitettynä täytteen valmistamisen ajan.

Laikkaa meetvurstisiivut pieniksi paloiksi. Leikkaa sipuli ja paprika suikaleiksi. Kuullota kasviksia pannulla öljytilkassa, kunnes ne ovat pehmenneet jonkin verran. Hienonna jalapenorenkaat pieneksi silpuksi.

Kauli taikinasta leivinpaperin päällä iso levy. Levy saa olla jopa hiukan suurempi kuin käyttämäsi uunipelti, sillä reunat käännetään vielä. Vedä levy leivinpapereineen pellille.

Sivele pinnalle paprika-chilituorejuustoa. Levitä päälle sipuli-paprikasuikaleet, meetvursisilppu ja jalapenosilppu. Ripottele pinnalle juustoraaste. Taita reuna parin sentin matkalta täytteen päälle ja painele sormella ryppyjä.

Kohota liinan alla 10 minuuttia. Voitele reunat munalla ja ripottele halutessasi reunoille kauralesettä koristeeksi.

Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 20-25 minuuttia.

Pizzakka ennen paistamista.

Vinkki 1. Kun mittaat samalla rkl-mitalla ensin öljyn ja sitten siirapin, lähtee siirappi sulavasti irti mitasta.
Vinkki 2. Kun alustat taikinaa käsin, käytä elintarvikekäyttöön soveltuvaa kertakäyttöhansikasta. Taikina tarttuu hansikkaaseen vähemmän kuin käsiin ja säästyt pitkälliseltä käsienpesulta.
Vinkki 3. Kun kaulit taikinaa leivinpaperin päällä, laita leivinpaperin alle kevyesti kostutettu talouspaperinpala. Näin leivinpaperi pysyy paikoillaan ja kauliminen helpottuu.

Suklaajäätelö

Kesä on täällä!

Ja kesällähän jäätelö on tietysti parasta herkkua. Löysin Pullahiiren blogista todella helpolta kuulostavan jäätelöohjeen ja sitä piti tietysti päästä kokeilemaan. Jäätelökonetta minulla ei ole, enkä ole koskaan tehnyt jäätelöä aiemmin itse. Tällä ohjeella kokemusta ei tarvinnutkaan, kerrasta tuli hyvää.

Jäätelö on koostumukseltaan aivan kuin kaupan herkkujäätelöt (Aino, Carte d'Or ym.). Vaikka jäätelöä ei siis sekoiteta kertaakaan pakkaseen laiton jälkeen, tämä ei ole yhtään rakeista. Mmm, ihanaa herkkua. Suosittelen kokeilemaan!

Makua voi varioida mieleisekseen. Tässä on aika reilusti suklaarouhetta, suklaan määrää voi vähentää maun mukaan. Esimerkiksi itse teen seuraavalla kerralla varmaan 150 g suklaasta.

Tämän suklaajäätelön lisäksi mieleni tekee kokeilla esimerkiksi lakritsijäätelöä (lakukastiketta marmoroituna jätskimassaan ja pieniä Kick-lakritsin palasia joukkoon suklaarouheen tapaan) ja toffee/kinuskijätskiä (kinuskikastiketta ja esimerkiksi Omar-paloja). Pähkinöitäkin jäätelön sekaan voi upottaa, miksei keksinpalojakin. Tässä kesän aikana varmasti tulee kokeiltua muitakin vaihtoehtoja. Kun käyttää laktoositonta kermaa ja käyttää tummaa suklaata tai muita makuvaihtoehtoja suklaan sijaan, saa muokattua jätskiä vähälaktoosiseksi.



Suklaajäätelö

5 dl kermaa (käytin laktoositonta vispikermaa)
1 prk (397 g) kondensoitua maitoa (keittämätöntä)
3 rkl kaakaojauhetta
200 g suklaarouhetta (laitoin ehkä 170 g maitosuklaata ja 30 g valkosuklaata)
  1. Rouhi suklaa esimerkiksi veitsellä.
  2. Vaahdota kerma vaahdoksi.
  3. Sekoita toisessa kulhossa kondensoitu maito, kaakaojauhe ja rouhittu suklaa. Jätä halutessasi hiukan suklaarouhetta laitettavaksi jäätelön pinnalle. 
  4. Nostele kermavaahto varovasti joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
  5. Kaada massa n. 1½ l vetoiseen kulhoon. Ripottele halutessasi pinnalle suklaarouhetta.
  6. Laita kulhon päälle leivinpaperipala ja folio. Näin pakastimesta ei tartu makuja jäätelöön.
  7. Laita pakastimeen ja anna jäätyä seuraavaan päivään.
    Nosta 10-15 minuuttia ennen tarjoilua huoneenlämpöön.
  8. Nauti.

Tämä hupeni vauhdilla pöydästä, joten kummoisia annoskuvia en ehtinyt ottaa. Tässä kuitenkin näkyy vähän jäätelön koostumusta.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Vappuinen suklaa-nougatjuustokakku

Löysin Pullahiiren upeasta blogista herkulliselta kuulostavan ohjeen suklaa-nougat-juustokakkuun. Tätä päätin tehdä vapun kunniaksi.


Eikä taas ihan mennyt ihan kuin elokuvis...

En tiedä, oliko minulla ja  Pullahiirellä täysin erilainen ruokalusikka-mitta vai mistä oli kyse, mutta minun kakustani tuli kyllä huomattavasti tummempi kuin Pullahiiren kakku ja oletettavasti minun kakkuni oli myös vähän raskaamman makuinen kaakaojauheen suuren määrän vuoksi. Mutta aineksistakin päätellen tämä kakku on melkoisen raskasta syötävää (kondensoitua maitoa, tuorejuustoa, munaa, kaakaojauhetta, suklaata....).

Minä käytin 15 ml vetoista ruokalusikkamittaa ja Pullahiiren ohjeen mukaan tein oman kakkuni.

Vähensin kuitenkin tähän omassa blogissa julkaisemaani ohjeeseen alkuperäisen ohjeen kaakaojauhemääriä, joita pidin hiukan suurina jo tekovaiheessa. Tarkensin myös muutamaa kohtaa alkuperäisesä ohjeessa, joita en itse ihan hokannut tekovaiheessa.

Suklaa-nougat-juustokakku

Pohja
1 dl sokeria
1 kananmuna
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
100 g voita


Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Lämmitä munaa hetken kädenlämpöiseksi lämpimässä vedessä.
Sulata voi mikrossa miedolla lämmöllä. Peitä astia sulatusvaiheessa kannella tai paperilla räiskymisen välttämiseksi.
Vatkaa muna ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet (vehnäjauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe) keskenään.
Lisää muna-sokerivaahdon joukkoon siivilän läpi puolet kuivista aineista ja sen jälkeen sulatettu ja hiukan jäähtynyt voi. Lisää siivilän läpi loput kuivat aineet ja sekoita massa tasaiseksi. Levitä massa 24cm irtopohjavuokaan (pohjalla leivinpaperi) ja paista noin 10 minuuttia 175 asteessa.
Valmista paistumisen aikana täyte.
Pudota pohjan paistamisen jälkeen uunin lämpötila 150 asteeseen.





Täyte
400 g maustamatonta tuorejuustoa
150 g ranskankermaa
3 kananmunaa
1 tlk (397 g) kondensoitua maitoa
3 Mignon-munaa / 150 g dubbel nougat-patukkaa
2 rkl kaakaojauhetta
100 g maitosuklaata


Rouhi maitosuklaa veitsellä. 
Notkista tuorejuusto vatkaamalla sitä hetki sähkövatkaimella.
Sulata nougat pehmeäksi mikrossa lyhyissä jaksoissa välillä sekoitellen.
Lisää tuorejuuston joukkoon ranskankerma ja kondensoitu maito. Lisää sulatettu nougat. Vatkaa seos tasaiseksi. Lisää joukkoon kaakaojauhe. Lisää lopuksi kananmunat yksitellen joukkoon ja vatkaa massa tasaiseksi. Älä ylivatkaa.
Ripottele lämpimän pohjan päälle noin puolet maitosuklaarouheesta ja sekoita loput täytteen sekaan. Kaada täyte pohjan päälle.


Vuoraa irtopohjavuoka kaksinkertaisella foliolla ja laita vuorattu vuoka isoon paistovuokaan (minulla ei ollut niin isoa paistovuokaa, johon 24 cm vuoka olisi mahtunut, joten käytin syvää uunipeltiä).
Kaada noin 2/3 osaa kakkuvuoan korkeudesta kiehuvaa vettä paistovuokaan. Paista vesihauteessa 150 asteessa 1-2h. Jätä vielä noin 15 minuutiksi jäähtyvään uuniin. Ota vuoka pois uunista. Nosta kakkuvuoka pois vesihauteesta ja anna jäähtyä hetki. Nosta jäähtynyt juustokakku jääkaappiin ja anna viilentyä jääkaappikylmäksi yön yli.

Päälle
1 dl vispikermaa
100 g ranskankermaa
1/2 dl tomusokeria
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria

Mittaa kulhoon kaikki päällisen aineet. Vatkaa ne vaahdoksi. Levitä vaahtoa kakun päälle ohut kerros. Lusikoi loppu vaahto pursotuspussiin ja pursota haluamasi pursotukset kakun reunoille.
Tarjoile kakku sellaisenaan tai kermavaahdon kanssa!
Vinkki! Laita paistoajaksi kakun päälle folio, jotta kakun pinta ei ruskistu paiston aikana.



Alkuperäisessä ohjeessa paistoaika oli 1 h ja noudatin sitä. Kakku oli kuitenkin täysin raaka tunnin jälkeen, joten lisäilin paistoaikaa 10 minuutin jaksoissa. Kyllä se kakku taisi melkein kaksi tuntia paistua ennen kuin oli kypsää.

Tuo vesihauteessa paistaminen ei kyllä ollut lempparihommaani. Voisikohan kakun paistaa ihan tavallisesti? Varmasti saisi paistoaikaa lyhennettyä. Vaikka vuorasin kakkuvuoan kaksinkertaisella foliolla, eikä folioihin tullut reikiä, oli folioiden sisällä silti vettä kun kakun otti pois uunista. Jännitti, olisiko koko kakku kastunut pohjastaan. Näin ei kuitenkaan onneksi ollut tapahtunut.
 
Kakku oli lopulta sen verran tuhtia, etten itse jaksanut edes syödä yhtä pientä palaani loppuun. Iso osa kakusta koki lopulta kohtalokseen biojäteastian, joten tätä kakkua en kyllä nostaisi onnistuneimpieni listalle. Jos on iso porukka tulossa ja kovin makeannälkäistä porukkaa, niin sitten tämä varmasti puolustaa paikkaansa. Kahden hengen taloudessa kaikkien muiden vappuherkkujen keskellä ei ollut niin onnistunut valinta.

tiistai 1. toukokuuta 2012

Koristeita ristiäisiin

Pienen pojan ristiäisiin toivottiin vauvakoristetta ja tennareita. Tällaiset lähti Postin kuljetettaviksi.




Lämpimät onnittelut koko perheelle!